Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2682 reseptiä.
Linkitetty 156 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Saammeko esitellä: huijarin kaalilaatikko! Varhaiskaalista valmistuva ruoka syntyy näppärästi paistinpannussa ja sopii kiireiseen arkeen paremmin kuin uunissa hautuva esikuvansa. Tarjoa kaalilaatikon kaverina hölskykurkkuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaalilaatikko kasarissa

Ainekset

2
l
varhaiskaalia suikaloituna
1
sipuli
400
g
karitsanjauhelihaa
2
dl
pitkäjyväistä riisiä
2
tl
kuivattua meiramia
1
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria jauhettuna
2
rkl
siirappia
2
dl
vettä
1
rkl
lihafondia
2
dl
kermaa
HÖLSKYTETYT HUNAJAKURKUT
3
avomaankurkkua
2
tl
hunajaa
1
rkl
väkiviinaetikkaa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Suikaloi kaali. Kuori ja kuutioi sipuli.

  2. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan korkeareunaisessa paistinpannussa. Lisää kaali ja sipuli ja jatka paistamista pari minuuttia. Lisää riisi ja mausteet sekä siirappi, vesi, fondi ja kerma. Sekoita tasaiseksi. Laske lämpöä, peitä pannu kannella ja anna kaalilaatikon hautua 10–15 minuuttia tai kunnes riisi on kypsää.

  3. Pese kurkut ja leikkaa ne kapeiksi lohkoiksi kannelliseen kulhoon. Lisää hunaja, etikka ja suola joukkoon. Sulje kansi ja hölskytä kurkkuja vajaa minuutti, jotta maut tasoittuvat. Tarjoa kurkut kaalilaatikon kanssa.

Kommentit (10)

Vierailija

Laatikkoruoka valmistetaan uunissa. Tämä on pataruoka.

Vierailija

Kuinka paljon kaalia tarvitaan kahteen litraan suikaleita?

Milja Soppa365
Seuraa 
Liittynyt10.9.2018

Kiitos kysymyksestä! Varhaiskaalien koko vaihtelee paljon, joten tähän ruokaan tarvitaan 1–2 varhaiskaalia. Jos kaalit ovat pienehköjä, niitä saattaa tarvita kaksi. Jos kaali on iso, yhdelläkin voi pärjätä hyvin.

vanha kokki

Tämä ruoka on kyllä kaalipata eikä laatikko. Kokilla termit hukassa...

Herkkuruoka

Minulla on  90-luvulta kaalipadan resepti, joka valmistetaan juuri kuten tämäkin kaalilaatikko kasarissa.

Vierailija

Näyttää joltain riisimössöltä.

IfIKnow

Kiitos ohjeesta, täytyy kokeilla!

Muori

Miksi näihin kaaliruokiin pitäis laittaa riisiä? En minä ainakaan halua syödä mitään kaalipuuroa.

Vierailija

Kyllä, kaalipataa tämä on!

Minou

Kaalipataa! Äitikin muinoin tätä laittoi. Siirappi on tarpeetonta. Helppo herkullinen ruoka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2682 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Anna kuivahtaneelle leivälle uusi elämä! Tämän suolaisen leipävanukkaan makumaailma on poimittu Croque Madame -leivästä.

Parhaat päivät nähneestä leivästä syntyy viikonlopun yltäkylläinen aamupala, Croque Madame -leipävanukas. Ranskalainen klassikkoleipä Croque Madame valmistetaan perinteisesti gruyèrejuustosta ja kinkusta ja kruunataan paistetulla kananmunalla. Leipävanukkaassa nämä maut yhdistyvät herkullisella...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min + vetäytyminen yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Croque Madame -leipävanukas

Ainekset

1
(n. 500 g)
speltti- tai maalaisleipä
3
rkl
oliiviöljyä
3
dl
ruokakermaa
½
dl
vettä
8
kananmunaa
1
rkl
dijoninsinappia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
200
g
gruyèrejuustoa
150
g
savukinkkua
5
timjamin oksaa
Pinnalle
4
kananmunaa
25
g
parmesaanijuustoa

Työvaiheet

  1. Leikkaa leipä noin 2 cm:n kuutioiksi. Paista ne rapeiksi öljyssä pannussa. Voitele uunivuoka (noin 20 x 25 cm). 
  2. Vatkaa kerma, vesi ja munat kulhossa. Lisää sinappi, suola ja pippuri.
  3. Raasta gruyère. Revi kinkku paloiksi. Hienonna timjami.
  4. Laita vuoan pohjalle puolet leipäkuutioista ja kaikki timjami. Lisää puolet juustoraasteesta ja kinkusta. Levitä päälle loput leipäkuutiot, juustoraaste ja kinkku. Kaada päälle kerma-munaseos. Peitä vuoka foliolla ja laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi tai yön yli.
  5. Ota vuoka huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
  6. Paista leipävanukasta folion alla 20 minuuttia. Poista folio, riko pinnalle kananmunat ja raasta päälle parmesaanijuusto. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Anna leipävanukkaan vetäytyä 5 minuuttia ennen tarjoamista.

Resepti on julkaistu Glorian ruoka & viini -lehdessä 8/2021. Glorian ruoka & viinin ohjeesta puuttui yksi työvaihe, kerma-munaseoksen lisääminen.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2682 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Kypsennä lohipalat lempeästi uunissa inkiväärillä maustetun lehtikaalipaistoksen päällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkumalohi lehtikaalipedillä

Ainekset

600
g
kirjolohifileetä
1
ruukku
tilliä
2
rkl
oliiviöljyä
1
tl
kurkumaa
1
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria
Lehtikaalipaistos
1
ps (200 g)
lehtikaalia
2
valkosipulinkynttä
1
punasipuli
20–30
g
inkivääriä
2
rkl
oliiviöljyä
2
rkl
seesaminsiemeniä
2
rkl
sitruunankuorta raastettuna
½
sitruunan mehu
½
dl
vettä
½
tl
sokeria
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 astee­seen. Kuivaa kala, leikkaa se neljäksi pa­laksi. Tee kunkin palan keskelle viilto niin, että nahka pysyy ehjänä.
  2. Hienonna tilli kulhoon, lisää 2 rkl öljyä, kurkuma, 1 tl suolaa ja pippuri. Sivele seos kalan pintaan ja anna kalan maustua sen aikaa, kun esivalmistelet kasvikset.

  3. Poista lehtikaalista keskiranka ja hie­nonna se veitsellä pieneksi muruksi. Revi lehtiosat suupaloiksi. Kuori ja viipaloi val­kosipulit ja sipuli. Pese inkivääri ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna 2 rkl öljyä uuninkestävässä paistinpannussa. Paista sipulia, valkosipulia ja inkivääriä ja lehti­kaalin keskirankapaloja 2 minuuttia. Lisää lehtikaalin lehtiosat ja seesaminsiemenet, paista miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.

  4. Raasta sitruunankuori kulhoon, purista sitruunanmehu joukkoon, lisää vesi ja soke­ri. Sekoita neste paistokseen, anna kiehah­taa. Mausta paistos suolalla. Laita kalapa­lat paistoksen pinnalle ja kypsennä uunissa 15–20 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2682 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Välimeren henkeen maustettu broileri, pippurinen rucola ja suolainen parmesaani ovat mainio makukombo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileri-rucolasalaatti

Ainekset

1
rs (600 g)
broilerin ohutleikkeitä (miedosti suolattu)
1
dl
oliiviöljyä
½
sitruuna (mehu ja kuori)
1
ruukku lehtipersiljaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (65 g)
rucolaa
pala (n. 30 g)
parmesaanijuustoa

Työvaiheet

  1. Pyyhi broilerit kuivaksi talouspaperilla. Kuumenna paistinpannu ja paista ohutleikkeitä molemmin puolin yhteensä noin 6 minuuttia.

  2. Laita öljy broilereiden kypsyessä isoon kulhoon. Pese sitruuna, raasta sen keltainen kuoriosa ja purista mehu kulhoon öljyn joukkoon. Hienonna lehtipersilja ja lisää se mausteiden kanssa öljyyn.

  3. Suikaloi kypsät broilerit suoraan kulhoon ja kääntele palat persiljaöljyssä. Anna maustua muutama minuutti.

  4. Levitä rucola tarjoiluvadille tai lautasille. Lisää päälle marinoituneet broilerit ja hieman persiljaöljyä. Höylää parmesaanijuustosta kuorimaveitsellä lastuja salaatin päälle.

Vinkki Voit valmistaa broilerin jo edellisenä iltana persiljaöljyyn maustumaan.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2682 reseptiä.
Linkitetty 26 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Kananmunaa, kaalisalaattia ja majoneesia. Japanissa suosittu kananmunaleipä tamago sando tehdään vaaleimmasta vehnäpaahtiksesta, jota kaupasta löytyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 kpl
Valmistusaika
15 min + kananmunien keittäminen 8 min
Vaikeustaso
Helppo

Japanilaiset munaleivät

Ainekset

4
kananmunaa
Munamajoneesi
2
kananmunaa
2
dl
kewpie-majoneesia
Kaali-kurkkusalaatti
6
dl
valkokaalia ohuina suikaleina
½
tl
suolaa
2
avomaankurkkua
1
rkl
riisiviinietikkaa
Lisäksi
8
viipaletta vaaleaa, isoa vehnäpaahtoleipää
2
kevätsipulia
suolaa ja mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita kaikki 6 kananmunaa kiehuvaan ve­teen ja anna niiden kiehua ensin 4 minuut­tia. Laske aika siitä hetkestä, kun vesi alkaa kiehua uudelleen. Ota neljän minuutin koh­dalla 4 kananmunaa lusikalla pois vedestä ja laita ne kylmään veteen jäähtymään. Kei­tä kattilaan jääviä kahta kananmunaa vielä 4 minuuttia eli yhteensä 8 minuuttia. Siirrä nekin kylmään veteen jäähtymään.

  2. Kuori ja hienonna kovat munat veitsellä kulhoon. Sekoita majoneesi joukkoon.

  3. Tee kaali-kurkkusalaatti. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja mausta suolalla. Viipa­loi kurkut juustohöylällä kaalin joukkoon. Li­sää etikka ja sekoita.

  4. Jaa kaalisalaatti neljälle leipäviipaleelle. Voitele toiset 4 viipaletta paksulti munama­joneesilla. Kuori pehmeäksi keitetyt kanan­munat ja aseta yksi muna jokaiseen leipään kaalisalaatin keskelle. Silppua munan ja kaalin päälle kevätsipulia ja paina muna­majoneesilla voideltu leipäviipale varovasti kanneksi. Leikkaa leipä sahalaitaisella veit­sellä puoliksi ja ripottele suolaa ja mustapip­puria munan leikkuupinnalle.

Vinkki Japanilaista kewpie-majoneesia myy­dään isoissa marketeissa ja aasialaisissa ruokakaupoissa. Voit korvata sen sekoitta­malla hieman dijoninsinappia tavalliseen majoneesiin.

Kommentit (0)