Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 120 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Omenasyksyn muhkeimpaan piirakkaan uppoaa yhdeksän omenaa ja koko purkki sosetta. Lisäksi piirakka on naurettavan helppo valmistaa.

Kirpeät ja hapokkaat omenapudokkaat sopivat loistavasti leivontaan. Parhaita ovat piirakat, joihin saa käytettyä ison määrän omenoita.

Tässä ohjeessa taikinaan lisätään sekä omenakuutioita että -sosetta. Jos siis pakastimessasi on jäljellä vielä viimevuotista omenasosetta, voit hyvin käyttää sen tähän piirakkaan. Taikina valmistuu sekoittamalla ainekset yhteen, joten vatkaimen saa unohtaa kaappiin.

Ihanan makunsa piirakka saa omenoiden lisäksi joukkoon lisätyistä toffeepaloista, jotka pehmenevät uunissa herkullisiksi sattumiksi.

Mutta miksi näyttää, kuin piirakassa olisi upoksissa kokonaisia omenoita? Ne ovat omenoiden hattuja, jotka on nostettu koristeeksi piirakan päälle ennen paistamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
9–12
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Toffee-omenapiirakka

Ainekset

9
(n. 700 g)
kotimaista omenaa
25
toffeemakeista (esim. Alku-toffee)
5
dl
vehnäjauhoja
2
tl
jauhettua inkivääriä
1½
tl
ruokasoodaa
1
tl
kanelia
2½
dl
ruokosokeria
¾
dl
fariinisokeria
2
kananmunaa
1½
dl
rypsiöljyä
1
prk (360 g, 3 dl)
sokeroimatonta omenasosetta
Vuoan voiteluun
öljyä tai voita

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele suorakaiteen muotoinen uunivuoka (noin 30 cm x 20 cm).

  2. Leikkaa omenoista hatut koristelua varten. Leikkaa loput omenat 1–2 cm:n kuutioiksi. Omenoita ei tarvitse kuoria. Paloittele toffeet muutamaan palaan.

  3. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Riko munat toiseen kulhoon. Vatkaa öljy ja omenasose puuhaarukalla tai kierrevatkaimella munien joukkoon.

  4. Yhdistä munaseos kuiviin aineisiin. Lisää omenakuutiot ja 2/3 toffeepaloista. Sekoita, mutta älä vatkaa.

  5. Kaada taikina vuokaan. Asettele omenahatut päälle ja painele loput toffeet taikinan pintaan.

  6. Paista uunin alatasolla 35–40 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vinkki Tarjoa piirakka ranskankerman tai vaniljajäätelön kanssa.

Kommentit (3)

Valekokki Petteri

Vaikuttaa erinomaiselta. Se hieman arveluttaa, että käytetään valmiita kermakaramellejä. Itse tehty kinuski on taatusti omasta keittiöstä ja kun keittää ja vahtii aikaansa saa ihan oikeaa toffeeta! Sopii myös kaikkiin piiraisiin.

Vierailija

@ Valekokki Petteri

Kaiken voi tehdä itse. Vehnän voi itse kasvattaa ja jauhaa jauhoiksi. Voita saa kun lypsää oman lehmänsä, kuorii maidosta rasvan ja kirnuaa sen voiksi. Kannattaa kuitenkin kysyä itseltään, miksi pitäisi yrittää päteä joka asiassa ja tehdä elämänsä mahdollisimman vaikeaksi...

Vierailija

Mielestäni piirakan pitää olla sellainen, ettei syödessä enää tarvitse siitä mitään perata pois, eli en kyllä noita omenan karoja sinne laittaisi, ainoastaan omenaa syötävinä viipaleina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
2½
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Herkkutattivaahto on ravintolatason herkku, mutta hyvin helppo valmistaa. Uunissa pehmeäksi paahdettu kurpitsa on sen kanssa maukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja tattivaahto

Ainekset

1
(n. 1 kg)
myskikurpitsa
1
rosmariininoksa
2
dl
saksanpähkinöitä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
korianterinsiemeniä
¾
tl
mustapippuria myllystä
TATTIVAAHTO
2
(n. 300 g)
keskikokoista herkkutattia
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl + 2 rkl
maitoa
200
g
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Président Petits Chèvres Doux)
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista ja pilko sienet. Laita sienet kuivalle pannulle ja paista, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja paista vielä 2–3 minuuttia.

  2. Mittaa 1 dl maitoa kattilaan. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

  3. Vaahdota tuorejuusto ja 2 rkl maitoa pehmeäksi seokseksi. Lisää tattisose, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu paksulta tai jos säilytät sitä pitkään jääkaapissa, notkista se maitotilkalla.

  4. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurpitsa pitkittäin lohkoiksi. Hienonna rosmariinin lehdet. Laita lohkot, yrtit ja pähkinät uunivuokaan. Hiero joukkoon öljy ja mausteet.

  5. Paahda kurpitsaa 225-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes kurpitsa pehmenee ja reunat saavat hieman väriä. Paahtoaika riippuu palojen koosta.

  6. Pursota tattivaahtoa tarjolle paahdettujen kurpitsojen ja pähkinöiden kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Leivo pullapohjainen piirakka uusiksi! Vaniljakreemi ja hieman happamat omenat ovat tämän ihanan pullagaleten juju.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-pullagalette

Ainekset

1¼
dl
maitoa
2
tl
kuivahiivaa
½
dl
sokeria
1
tl
kardemummaa
¼
tl
suolaa
3½–4
dl
vehnäjauhoja
50
g
pehmeää voita
PINNALLE
4
(500 g)
kotimaista omenaa
½
dl
sokeria
1
tl
kanelia
VANILJAKREEMI
4½
dl
maitoa
1
ps (100 g)
paistonkestävää vaniljakreemijauhetta
VOITELUUN
kananmunaa

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito 42-asteiseksi. Laita maito kulhoon ja lisää kuivahiiva. Sekoita maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Alusta jauhot muutamassa erässä. Lisää pehmeä voi alustuksen loppu vaiheessa. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa.

  2. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 30 minuuttia.

  3. Viipaloi omenat kuorineen ja laita kulhoon. Lisää sokeri ja kaneli. Sekoita käsin nostellen ja siirrä sivuun odottamaan.

  4. Vatkaa kulhossa kierrevatkaimella maito ja kreemijauhe keskenään paksuksi tahnaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa peitettynä noin 20 minuuttia.

  5. Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä isoksi kiekoksi (Ø 35 cm). Levitä vaniljakreemi taikinan päälle, jätä reunoille 5 cm:n kaistale tyhjää.

  6. Nostele omenat vaniljakreemin pinnalle, jätä omenoista kertynyt neste kulhoon. Käännä taikinan reunat täytteen päälle. Sivele reunat munalla.

  7. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana 20 minuuttia. Voit nostaa piirakan keskitasolle viimeiseksi 5 minuutiksi. Anna galeten jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoamista.