Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2772 reseptiä.
Linkitetty 221 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen VIINISUOSITUS Terhi Oksanen-Alén

Viikonlopun pieni herkku: voinen muusi, jonka päällä on mätiä ja rapeita sipsejä. Viimeistään tämän annoksen äärellä menettää sydämensä perunamuusille.

Mäti, sipuli ja smetana ovat klassinen kolmikko. Tällä kertaa trio pääsee tuomaan juhlan tuntua kuohkeaan perunamuusiin. Sopivaa rapeutta annokseen antavat itse tehdyt perunankuorisipsit.

Tämä viiden tähden perunamuusi valmistuu yllättävän helposti. Valitse tarkoitukseen jauhoisen lajikkeen perunoita, joista syntyy kuohkea muusi. Reseptistä löytyy sekä kuohukermaa, täysmaitoa että kirkastettua voita, mutta älä säikähdä – ne ovat tässä herkussa avainasemassa.

Kirkastettu voi saattaa kuulostaa ravintolatason ainekselta, mutta sitä on erittäin helppo valmistaa myös kotikeittiössä. Ideana on sulattaa voi niin, että maidon valkea hera erottuu kattilan pohjalle ja pinnalle jää kirkas rasva. Ohje kirkastetun voin valmistukseen löytyy oheisen reseptin yhteydestä.

Viinisuositus: Perunankuorisipsien ja mätimuusin seuraan sopii parhaiten aromikas valkoviini, kuten saksalainen Dr. Wehrheim Max Trocken Weissburgunder Organic 2019, 19,90 e. Upeassa viinissä korostuvat hedelmäisyys ja kiinnostava kermaisuus, jonka ansiosta viini sopii sekä mädin seuraan että korostamaan muusin rakennetta ja täyteläisyyttä. Hieman mausteisempi ja hapokkaampi vaihtoehto on intensiivisen makuinen Etz Chardonnay Ried Bleckenweg 2017, 18,92 e (tilausvalikoima). Se toimii erityisen hyvin perunankuorisipsien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Luksusmuusi ja lisukkeet

Ainekset

1
kg
perunoita (jauhoista lajiketta)
100
g
kirkastettua voita (ohje alla)
dl
(täys)maitoa
1
dl
kuohukermaa
½
tl
suolaa
½
tl
valkopippuria myllystä
Lisäksi
perunankuorisipsejä, mätiä, smetanaa, punasipulia ja tilliä

Työvaiheet

  1. Pese perunat huolellisesti ja kuori ne. Tee kuorista sipsejä (ohje alla). Valmista kirkastettu voi (ohje alla).

  2. Keitä perunat vähässä, suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä) kypsiksi, noin 15–20 minuuttia.

  3. Lämmitä maito ja kerma kattilassa.

  4. Valuta perunoista vesi pois. Vatkaa voi muutamassa erässä sähkövatkaimella perunoihin. Lisää kermaseos ohuena nauhana sekoittaen, kunnes muusi on sileää. Mausta muusi suolalla ja pippurilla.

  5. Siirrä muusi tarjoiluastiaan. Koristele se perunankuorisipseillä, mädillä, smetanalla, hienonnetulla punasipulilla ja tillillä.

Näin teet kirkastetun voin

Työvaiheet

  1. Mittaa 140 grammaa voita pieneen kattilaan. Sulata voi miedolla lämmöllä ja siirrä kattila pois liedeltä. Anna vaalean heran laskeutua kattilan pohjalle ja kaada kirkas osa varovasti toiseen astiaan. 140 grammasta voita tulee noin 1 desilitra (100 grammaa) kirkastettua voita.

Perunankuorisipsit

Ainekset

5
dl
perunankuoria
2
rkl
oliiviöljyä
1
tl
sormisuolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Taputtele perunankuoret talouspaperilla kuiviksi. Laita kuoret kulhoon.

  2. Lisää öljy, suola ja pippuri perunankuorten joukkoon ja sekoita hyvin. Kumoa kuoret leivinpaperille pellille.

  3. Paista perunankuoria 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Kommentit (7)

Vierailija

Pottumuusiin kuuluu ehdottomasti sipuli, joka lisätään raakana, pienenä hakkeena yhtä aikaa voin kanssa.

Haloo

Liikaa kaikkea joutavaa. Saa sitten vaakaa vältellä kun syö tårta på tårta kaikkea turhaa heh

Tuhat suukkoa ruustinnalta

Minä kysyisin noista oerunankuorisipseistä.  Kummat ovat parempia,  sellaiset karkeammat, jotka saadaan veitsellä vai ohuet, joita tulee kuorimaveistä käyttämällä?

Varokaa !

Otsikon mukaan tässä mmusisssa on ikävä sivuvaikutus "vie jalat alta"

Vierailija

Muuten hyvä, mutta perunoita pitää keittää 25min, jotta ovat kypsiä.

Vierailija

Mitä ihmeen luksusta tossa on, noinhan muusi tehdään normaalistikin, paitsi sitä ei vatkata sähkövatkaimella. Ja jos vielä paahdat sen voin niin saat vielä parempaa.

Vierailija

Luksusta on varmasti se, että voita ja kermaa näyttää olevan reilusti. Harvoin tavalliseen muusiin laitetaan kiloon perunoita 100 grammaa voita ja desi kermaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2772 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Broilerista tulee mäiskyä, kun se litataan lihanuijalla ennen uuniin menoa. Valmistustavan ansiosta kokonainen broileri kypsyy kuumassa uunissa jopa puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3–4
Valmistusaika
25 min + kypsennys 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mäiskybroileri ja juustomuusi

Ainekset

1
kokonainen broileri
Maustetahna
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
25
g
voita huoneenlämpöisenä
2
rkl
kokojyväsinappia
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
8
salottisipulia
2
valkosipulia
2
rkl
oliiviöljyä
Juustomuusi
800
g
jauhoisia perunoita
1
dl
perunoiden keitinvettä
dl
gruyère-juustoa raasteena
2
rkl
voita
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Ota broileri huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsennystä.

  2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Hienonna valkosipuli ja rosmariini kulhoon. Lisää voi, sinappi, suola ja pippuri. Sekoita.

  3. Laita broileri työlaudalle ja lyö sitä rintarangan kohdalta muutaman kerran lihanuijalla, niin että ranka antaa periksi ja lintu aukeaa littanammaksi, perhosen muotoon. Hiero maustetahna kauttaaltaan linnun vatsa- ja nahkapuolelle. Nosta broileri leivinpaperin päälle pellille.

  4. Kuori sipulit ja puolita valkosipulit pellille broilerin ympärille. Pirskottele öljyä sipuleille. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia. Tarkista broilerin kypsyys tikulla. Jos reiästä tuleva neste on kirkasta, lintu on kypsä.

  5. Kuori ja paloittele perunat kattilaan. Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Ota keitinvettä talteen runsas desi ja kaada loput pois. Raasta juusto. Vatkaa perunat muusiksi sähkövatkaimen pienimmällä teholla ja lisää joukkoon voi, keitinvettä ja juustoraaste. Vatkaa tasaiseksi. Tarkista suola.

  6. Purista paahdetut valkosipulit lautaselle broilerin ja muusin seuraan.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1400 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Eero Ritala ja Krista Kupariharju KUVA Mikko Hannula

Peruna pizzassa vaikutti Eero Ritalan mielestä järjettömältä ajatukselta, kunnes hän maistoi herkkua ensimmäisen kerran. Tästä pizzasta tuli kuitenkin näyttelijän bravuuri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 levypizza
Valmistusaika
40 min + kohotus 48 h ja kohotus 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Peruna-suppispizza

Ainekset

500
g
00-jauhoja
3 ½
dl
kylmää vettä
3
g (noin 1 tl)
kuivahiivaa
10
g (noin 2 tl)
hienoa merisuolaa
10
g (noin 1 ½ rkl)
oliiviöljyä
Täyte
6–8
perunaa
5
dl
esikäsiteltyjä metsäsieniä (esimerkiksi suppilovahveroita)
3
rosmariinin oksaa
1
tl + 1 tl
sormisuolaa
½
tl + ½ tl
rouhittua mustapippuria
noin 4
rkl
oliiviöljyä sienten paistamiseen ja pizzan päälle
Päälle
¼
ruukkua
tuoretta timjamia
½
sitruunan keltainen kuoriraaste
1
dl
kasvipohjaista turkkilaista jogurttia (Oatlyn Havregurt turkkilainen)

Työvaiheet

  1. Ota tilkka vettä sivuun (3 ½ dl:sta) ja sekoita siihen suola. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja kaada yleiskoneen kulhoon. Kaada vesi joukkoon ja vaivaa hiljaisella nopeudella noin 10 minuuttia.

  2. Lisää suolavesi ja jatka vaivaamista, kunnes vesi on imeytynyt jauhoihin. Lisää oliiviöljy ja vaivaa, kunnes öljy on imeytynyt taikinaan. Vaivaa lopuksi maksiminopeudella, kunnes taikina on joustavaa ja sileää.

  3. Sulje taikina ilmatiiviiseen astiaan ja laita jääkaappiin vuorokaudeksi. Ota taikina jääkaapista ja muotoile varovasti palloiksi. Laita pallot toiseksi vuorokaudeksi jääkaappiin. Ota kohonneet pallot jääkaapista ja anna lämmetä omassa rasiassaan pari tuntia ennen käsittelyä.

  4. Öljyä uunipelti. Ota taikina kohoamisastioista varoen, käytä apuna jauhoja ja lastaa. Siirrä taikina jauhotetulle tasolle ja painele litteäksi sormien avulla, nosta välillä ilmaan, jotta taikina ei tarraa alustaan. Siirrä öljytylle uunipellille ja levitä sormien avulla koko uunipellille. Anna kohota vielä 30 minuuttia.

  5. Tee täyte. Kuori tai harjaa perunat ja leikkaa niistä mandoliinilla ohuita viipaleita. Kuivaa ne. Lorauta päälle hieman öljyä ja ripottele suolaa ja pippuria ja paahda niitä hetki uunissa tai pannulla. Paista suppilovahverot öljyssä pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla.

  6. Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin mahdollista. Lorauta pizzapohjan päälle oliiviöljyä ja laita noin 300 asteiseen uuniin 5 minuutiksi. Levitä päälle perunaviipaleet, mausta suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja rosmariinilla. Laita päälle maustetut sienet. Laita takaisin uuniin vielä noin 5 minuutiksi.

  7. Ripottele kuuman pizzan päälle timjamin lehtiä, lusikoi jogurttia ja raasta sitruunankuorta.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2772 reseptiä.
Linkitetty 21 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Tacoja pohjoiseen tyyliin. Paista kuhat rapeiksi ja ryyditä herkku mummonkurkkusalsalla ja piparjuurijogurtilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 pientä annosta
Valmistusaika
45 min + tortillat 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suomalaiset rieskatacot

Ainekset

8
rieskatortillaa (ohje alla)
Mummonkurkkusalsa
6
rkl
vettä
4
rkl
sokeria
2
rkl
valkoviinietikkaa
1
tl
suolaa
1
kurkku
1
salottisipuli
Piparjuurikastike
2
dl
turkkilaista jogurttia
1
rkl
raastettua piparjuurta
1
tl
sitruunamehua
½
tl
suolaa
½
tl
sokeria
Leivitetty kala
600
g
vaaleaa kalafileetä (esim. kuhaa)
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
dl
vehnäjauhoja
2
kananmunaa
n. 3
dl
pankojauhoja
Lisäksi
rypsiöljyä paistamiseen
salaattia tai versoja
sitruunaa ja tilliä

Työvaiheet

  1. Tee mummonkurkkusalsa. Mittaa vesi, sokeri, etikka ja suola kattilaan. Kiehauta seos. Anna jäähtyä. Kuori ja halkaise kurkku, poista siemenet lusikalla ja kuutioi kurkku. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää kurkut ja sipulit liemeen ja anna maustua viileässä vähintään puoli tuntia.

  2. Tee piparjuurikastike. Mausta jogurtti raastetulla piparjuurella, sitruunamehulla, suolalla ja sokerilla.

  3. Leivo ja paista rieskatortillat.

  4. Valmista kalat. Leikkaa fileet nahattomiksi paloiksi ja poista ruodot tarvittaessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Mittaa vehnäjauhot laakealle lautaselle. Riko munat toiselle lautaselle ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla. Laita pankojauhot kolmannelle lautaselle. Pyöräytä kalapalat ensin vehnäjauhoissa, kasta sitten munaan ja painele lopuksi pankojauhoissa. Paista kalat öljyssä pannussa, muutama minuutti molemmilta puolilta, kunnes kala on juuri ja juuri kypsää.

  5. Valuta mummonkurkkusalsa liemestään. Lado rieskalle kalaa, kurkkusalsaa ja kastiketta. Viimeistele salaatilla. Pirskota päälle sitruunamehua ja lisää halutessasi tilliä.

Rieskatortillat

Ainekset

dl
maitoa, kaurajuomaa tai vettä
6
dl
vehnäjauhoja
½
tl
suolaa
1
rkl
rypsiöljyä
(kirkastettua voita)

Työvaiheet

  1. Mittaa maito, jauhot ja suola kulhoon. Lisää öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

  2. Jaa taikina jauhotetulla pöydällä 8–10 palaan. Pyöräytä palloiksi ja kauli ohuiksi lätyiksi. Peitä keittiöpyyhkeellä.

  3. Paista rieskatortilloja kuumassa pannussa ilman rasvaa noin 2 minuuttia molemmilta puolilta. Voit paistaa kahdella pannulla samanaikaisesti, niin työ sujuu nopeammin. Laita paistetut tortillat liinan alle, niin ne pysyvät pehmeinä. Halutessasi voit sipaista vastapaistetuille rieskatortilloille kirkastettua voita.

Vinkki! Tortillat voi pakastaa. Laita väleihin palat leivinpaperia, niin irrottaminen sujuu helpommin. Tortillat säilyvät pakastimessa muutaman kuukauden.

Kommentit (0)

Soppa365 on lisännyt 284 reseptiä.
Linkitetty 81 keittokirjaan.
OHJE Roosa Ahlqvist KUVA Anna Huovinen

Tämä raikas ja simppeli perunasalaatti sopii niin uudenvuoden juhliin kuin juhannuspöytään. Majoneesin sijaan salaatin kastike valmistetaan tällä kertaa hapokkaasta ranskankermasta.

Voit käyttää perunasalaattiin joko kuorittuja tai kuorellisia perunoita. Muista kuitenkin pestä perunat ennen keittämistä huolellisesti, jos haluat käyttää ne kuorineen salaatissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
90 min
Vaikeustaso
Helppo

Raikas perunasalaatti

Ainekset

1
kg
kiinteitä perunoita
1
nippu (50 g)
kevätsipulia
200
g
ranskankermaa (ei kevyttä)
1
tl
piparjuuritahnaa
½
tl
juoksevaa hunajaa
1
tl
kokojyväsinappia
1
prk (35 g)
pikkukapriksia
puolikkaan
(luomu)sitruunan mehu ja kuori raastettuna
rouhittua mustapippuria
suolaa
½
ruukkua
persiljaa

Työvaiheet

  1. Pese tai kuori perunat huolellisesti. Keitä perunat kypsiksi ja anna jäähtyä kokonaan.
  2. Hienonna kevätsipuli pieneksi. Sekoita ranskankerma, piparjuuritahna, kokojyväsinappi ja hunaja.
  3. Kuutioi jäähtyneet perunat kulhoon ja lisää kastike.
  4. Kaada joukkoon hienonnetut sipulit, pikkukaprikset ja raasta salaattiin puolikkaan sitruunan kuori. Leikkaa sitruuna kahtia ja purista mehu toisesta puolikkaasta salaattiin.
  5. Lisää suolaa, mustapippuria, hienonnettu persilja ja sekoita kertaalleen ainekset tasaisesti. Tarkista maku.

Kommentit (1)

Vierailija

Kiitos! Ihana resepti! Tätä reseptiä käyttäen tein myös vegeversion vaihtamalla ranskankerman kaurafraicheen (ja sitruunan limeen). Toimii!