Teemu Leminen on lisännyt 36 reseptiä.
Linkitetty 645 keittokirjaan.
Ohje ja kuva Teemu Leminen

Paistettu riisi on täydellinen ruoka, kun kaapissa ei ole "paljon mitään". Vähistäkin raaka-aineista saa makoisan aterian!

Paistettu riisi nousi jo ensikokeilulla kotikeittiöni vakioruokien joukkoon. Sittemmin olen tehnyt ruokaa jo useampia kertoja. Resepti on niin helppo ja joustavasti muunneltavissa, että teen tätä ruokaa luultavasti vielä eläkkeelläkin.

Omaan versiooni ruokaisuutta tuo lähes aina paistettu kananmuna. Sen tilalla (tai sen lisäksi) voit käyttää esimerkiksi paistettuja tofukuutioita, broileria, katkarapuja tai jopa jauhelihaa tai pekonia.

Myös ruuan kasvispuoli on täysin muunneltavissa. Itse laitan paistettuun riisiin aina sipulia ja herneitä, koska sipulista tulee hyvää makua ja herneistä kivaa väriä. Pienet porkkanakuutiot ovat aina hyviä, samoin maissinjyvät. Yleensä lisään myös silputtua kevätsipulia tai ruohosipulia tuomaan ruualle pirteämpää olemusta.

Mausteiden kanssa sen sijaan kehotan noudattamaan ohjetta. Oman kokemukseni perusteella riisistä tulee parhaan makuista, kun käytät surutta voita ja maustat ruuan soijakastikkeella, osterikastikkeella, seesamiöljyllä ja sitrusmehulla. Olen kokeillut ruuan tekemistä myös ilman osterikastiketta, mutta se ei maistunut "oikealta", vaikka ihan hyvää olikin.

Muista myös, että ruuan nimi on paistettu riisi eikä keitetty ja pannulla lämmitetty riisi. Riisinjyvien pitäisi siis paistua ja saada väriä ihan kunnolla, se on lopputuloksen kannalta olennaisen tärkeää. Varo kuitenkin, ettei riisi pääse kärvähtämään.

Saatan olla vähän outo, mutta omasta mielestäni paistettu riisi on aika hyvää myös kylmänä. Siksi teenkin ruokaa aina vähän isomman annoksen, niin pääsen närppimään sitä jääkaappivierailuiden yhteydessä.

Parhaalta paistettu riisi toki maistuu heti pannulta tullessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paistettu riisi

Ainekset

4
dl
vettä
1
liemi- tai fondikuutio
2
dl
riisiä
5
rkl
voita
2
kananmunaa
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
raastettua inkivääriä
1
porkkana
2
dl
herneitä (tuoreita tai pakasteena)
1
dl
silputtua kevätsipulia tai ruohosipulia
soijakastiketta
osterikastiketta
seesamiöljyä
sitruunan tai limen mehua
tuoretta korianteria

Työvaiheet

  1. Keitä riisi kypsäksi. Halutessasi voit maustaa keitinveden fondilla tai liemikuutiolla. Se tuo lisää makua lopputulokseen.
  2. Sulata 2 rkl voita kuumalla pannulla. Lisää kananmunat. Pyörittele niitä pannulla, jotta niiden rakenne rikkoutuu. Kypsennä pehmeäksi, älä päästä kuivumaan! Nosta kananmunat syrjään ja pyyhkäise pannu puhtaaksi.
  3. Silppua sipuli ja hienonna valkosipuli. Raasta inkivääri. Leikkaa porkkana pieniksi kuutioiksi. Lisää pannulle 2 rkl voita. Paista sipuleita, inkivääriä ja porkkanaa muutama minuutti. Sipulin pitäisi muuttua läpikuultaviksi ja porkkanoiden pysyä melko napakoina.
  4. Lisää pannuun herneet, anna kypsyä muutama minuutti.
  5. Nosta pannun lämpöä ja lisää pannuun riisi ja 1 rkl voita. Anna paistua muutaman minuutin ajan. Maun kannalta on olennaista, että riisi paistuu eikä vain lämpene. Varo kuitenkin, ettei riisi pääse palamaan.
  6. Mausta riisi soija- ja osterikastikkeella. Anna lämmetä vielä minuutin verran.
  7. Viimeistele tilkalla seesamiöljyä, lorauksella limemehua ja halutessasi silputulla korianterilla.

Kommentit (17)

Kaisu Iisakkila
Seuraa 
Liittynyt17.4.2016

Kiitos tästä hyvästä reseptistä! Tätä tehdään meillä aina paistettujen kanankoipien seuralaiseksi.

Tuxu

Hyvä ohje, tosin en lisännyt osterikastiketta vaan laitoin sekaan muutaman katkaravun. Herneet vaihdoin maissiin. Hyvää tuli. Oiva lisäke kaupan valmiille grillibroilerille :-)

RiikkaT.

Joo, grillibroilerin kaveriksi ihanaa!

Jake

Missäs se ohje on?

EN

moi  no mihin se paistettu kananmuna meni? Kiinalaisethan pasitelee sen riisin sekaan jotenkin. Tässä se laitettiin vain sivuun? 

Vierailija

Lisäsin proteiiniksi kanaa, kananmunaa ja katkarapuja, hyvää tuli! Kananmunat lisäsin pannulle riisin paistamisen loppuvaiheessa. Kiitos ohjeesta, tätä on tilattu kerta jos toinenkin kiinalaisessa. :)

Vierailija

"Muista myös, että ruuan nimi on paistettu riisi eikä keitetty ja pannulla lämmitetty riisi."

Työvaiheet kohdassa pitäs alkaa lämmittämään erikseen keitetty riisi pannulla...

Kuvakertootuhat..

Mitähän nuo kuvassa riisin seassa olevat ruskeat pallurat on?  Purkkiherkkusieniä? En näe myöskään porkkanakuutioita. Hassua, ettei kuva täsmää ohjeen kanssa. Oletan yleensä kuvien olevan juuri ohjeella tehdystä ruoasta. Mielestäni moinen vie aina pikkaisen uskottavuutta reseptiltä.  Vai liekö vain laiskuutta?

Vierailija

En ymmärtänyt paistettujen kananmunien ideaa? Jääkö niistä pannuun maku vai miksi ne piti oaistaa ja laittaa sivuun? Miitähän ei ainakaan missään kohtaa laitettu ruokaan?

Herkkuva

Hyvä ohje. Muistakaa lisätä paistetut munat lopuksi sekään.

Japanman

Myöskin ne munat voi paistaa lopuksi kolossa pannun keskellä ja sitten sekoittaa joukkoon.

kiitos reseptistä

Herkullinen, halpa  ja helppo ohje! Varioida voi aivan mahdottomasti sen mukaan mitä kaapista riisin seuraksi löytyy. Meillä meni heti suosikkiruokien listalle.

Vierailija

"Vähistäkin raaka-aineista saa makoisan aterian!"  15 (!) erilaista raaka-ainetta. Vähän? 

Vierailija

Maukas, edullinen ruoka! Tein tällä kertaa itse kerätyistä sienistä.

Cisuli

Re: paistettu riisi

Onko paras riisi  irtonaiseksi jäävä riisi, kuten Jasmiini tai  Basmati? Tai ylipäätään irtonaiseksi jäävää riisiä?

En nyt kuitenkaan ajatellut käyttää puuroriisiä. Jotenkin vähän tökkäsi ;)

Näytä kaikki kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 339 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.