Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2192 reseptiä.
Linkitetty 726 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Tässä tulee pizzaresepti, jonka jälkeen et vilkuile enää muita. Vai miltä kuulostaa maistuva pohja, jota ei tarvitse lainkaan vaivata? Ja 10 minuutin tomaattikastike, joka lyö laidalta kaikki aiemmat tomaattikastikkeet?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3 pizzaa (ø 25 cm)
Valmistusaika
30 min + kohotus 12-24 t
Vaikeustaso
Helppo

Pizza margherita

Ainekset

Pohja
6
dl
vehnäjauhoja
1/4
tl
kuivahiivaa
1
tl
hienoa merisuolaa
3
dl
kylmää vettä
Kastike
1
prk
(400 g) laadukasta tomaattimurskaa (esim. Mutti)
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
vaaleaa balsamietikkaa
1
tl
sokeria
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
Täytteet
3
(à 125 g)
palloa mozzarella di bufala -juustoa
100
g
parmesaanijuustoa
1/2
ruukku
basilikaa
LIsäksi
vehnäjauhoja leipomiseen
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Sekoita jauhot, hiiva ja suola kulhossa. Lisää kylmä vesi vähitellen esimerkiksi puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista, älä vaivaa. Taikinan kuuluu olla melko löysää. Peitä kulho keittiöliinalla ja jätä se huoneenlämpöön 12–24 tunniksi. Taikina kohoaa noin kaksinkertaiseksi.
  2. Kaada tomaattimurska pieneen kattilaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne kattilaan öljyn, balsamietikan, sokerin, suolan ja mustapippurin kanssa. Keitä 10 minuuttia hiljaa poreillen. Anna kastikkeen jäähtyä.
  3. Valuta mozzarellapallot hyvin ja leikkaa ne viipaleiksi. Raasta parmesaani.
  4. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen, jätä tyhjä uunipelti kuumenevaan uuniin. Ota kolmasosa taikinasta jauhotetuin käsin leivinpaperille. Levitä taikina ohueksi pizzapohjaksi (ø 25 cm) käsin taputellen, jauhoja apuna käyttäen.
  5. Levitä pizzapohjalle tomaattikastiketta, mozzarellaviipaleita ja parmesaaniraastetta. Ota uunissa ollut pelti ulos, vedä pizza leivinpapereineen kuumalle pellille ja siirrä pizza uuniin. Paista 10 minuuttia.
  6. Pyöräytä basilikan lehdet oliiviöljyssä ja lisää ne tulikuuman pizzan päälle. Tee loput pizzat samalla tavalla.
  7. Pirskottele valmiiden pizzojen päälle oliiviöljyä.

Kommentit (20)

Jefu25
Seuraa 
Liittynyt12.1.2015

Maailman paras!!!

Vierailija

Miksi kuivahiiva laitetaan kylmään veteen?
Eikö hiiva tulisi herättää 42 asteessa?

Alma

Kuivahiiva laitetaan kylmään veteen, koska kohotusaika on niin pitkä. Silloin ei tarvitse herättelyä, vaan hitaasti hyvä tulee.

Pette

Älyttömän hyviä!

Vierailija

Taikinasta tuli näillä mitoilla ihan kivikovaa! Olisi pitänyt tajuta asia kun ihmettelin koko alussa että miksi neste lisätään jauhoihin eikä päinvastoin.

Hanna_K
Seuraa 
Liittynyt2.2.2018

Tosi hyvä ohje! Teen nykyään pizzapohjan aina tällä reseptillä ja hyvää tulee.

Vierailija

En saanut kyllä taikinaa kohoamaan yhtään sekä tuo täyte määrä on hurja tohon ilmoitettuun pizzojen kokoon (3kpl 25cm) koska tuolla täytemäärällä täytti 4kpl 30cm pizzaa laidasta laitaan ja täytettä jäi yli.

Vierailija

Meillä kyllä onnistunut joka kerta,vaikka pohja onkin kettumainen levitettävä pellille. Täytteitäkin sopivasti kolmelle erittäin epämuodostuneelle pizzalle, ihan superhyvää!

Vierailija

Pystyykö tekemään gluteenittomana?

Vierailija

"maailman paras"  Hieman italialaisittain liioiteltuna.. kyllä löytyy parempiakin ohjeita. on se kumma jos ei viitsi taikinaa käsin koskea. ps. unohtakaa murskat ja käyttäkää purkitettuja kuorittuja kokonaisia tomaatteja. 

Vierailija

Ihan mahdottoman huono ohje. Taikinaa ei pysty ollenkaan käsittelemään ja lähinnä tuntuu että kyseessä on liima. Suosittelen käyttämään Hans Välimäen ohjetta mielummin

Vierailija

Maukas pizza tuli, jauhojen avulla pystyi käsittelemään taikinaa. Ainoa vaan, että aivan liian öljyinen pizza, kun käsketään reseptissä liottamaan basilikatkin öljyssä. Jätän sen kohdan väliin ensi kerralla.

Margariitta

Kyllä, todellakin paras pizza-ohje ikinä. Ei ollenkaan vaikeaa käsitellä taikinaa. Onnistuu gluteenittomana, olen tehnyt, tosin silloin vasta taikinan käsittely onkin vaikeaa, kärsivällisyyttä tarvitaan, mutta lopputulos oli hyvä.

Tupajumi
Seuraa 
Liittynyt6.3.2016

Tein dennis pitza-jauhoista(tipo 00) pohjan, joka lukee jauhopussin kyljessä ja Alenin muttisoosinohjeella tomattikastikkeen pizzan pohjalle ja päälle mozzarella di bufalaa, sekä tuoreen pizzan päälle rucolaa.. oli niiiin hyvää että teen tätä jatkossa aina kun pizzaa teköö mieli! Kärsivällisyyttä taikinan kohottamiseen! Mulla se oli 5h huoneenlämmössä, ja peiteltynä jääkaapissa 24h ja sen jälkeen vielä 1h huoneenlämmössä kun väsäsin muttisoosia.

Korvalaanen

En ymmärrä noita tomaattikastikkeita, kun ketsupilla saa mehevämmän.  Ja miksi mautonta, kallista Mozzarellaa?  Moni muu sopii paremmin, esim. edullinen Gouda tmv.

Näytä kaikki kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1109 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Kesän parhaat makkaraperunat tehdään raakamakkarasta ja uusista perunoista.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Makkaraperunat de luxe

Ainekset

400
g
uusia perunoita
400
g
raakamakkaraa tai mausteista ruokamakkaraa
200
g
(mini)parsaa
2
tl
öljyä
noin 1
tl
(savu)sormisuolaa
PEKONIMAJONEESI
1
pkt (140 g)
pekonikuutioita
1 ½
dl
majoneesia
1
tl
täysjyväsinappia
3
rkl
hienonnettua ruohosipulia
½
tl
rouhittua mustapippuria

Työvaiheet

  1. Pese ja keitä perunat lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Paloittele makkarat, puolita tarvittaessa isommat perunat. Napsauta parsasta kovat päät pois.

  2. Kypsennä perunat öljyssä paistinpannulla tai grillissä loppuun saakka. Lisää parsa loppuvaiheessa, paista, kunnes kypsää, mutta rapsakkaa. Mausta suolalla ja siirrä sivuun.

  3. Lisää tilkka öljyä ja paista raakamakkara kypsäksi tai ota kypsään makkaraan grilliraidat. Yhdistä perunat, parsa ja makkarat.

  4. Tee majoneesi. Ruskista pekoni ja valuta talouspaperin päällä. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoa makkaraperunoiden kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2192 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Klassikkojälkiruoka uudistuu grillissä. Täytteessä kohtaavat kirsikat, mansikat ja suklaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Kirsikka-banaanisplit

Ainekset

4
banaania
1
l
kirsikoita
½
l
mansikoita
1
dl
suklaahippuja
LISÄKSI
4
palaa
foliota
n. 3
dl
mansikkakastiketta (ks. ohje)
4
palloa
suklaajäätelöä
4
palloa
vaniljajäätelöä tai turkkilaista jogurttia

Työvaiheet

  1. Leikkaa banaaneihin kuoren läpi viillot pitkittäissuunnassa.

  2. Ota ½ l kirsikoita ja poista niistä kivet. Viipaloi mansikat.

  3. Levitä banaanien viiltoja varovasti sen verran, että saat laitettua viiltoon kirsikoita, mansikoita ja suklaata. Kääri kukin banaani omaan foliopalaansa ja paista grillissä 10–15 minuuttia tai kunnes suklaa on sulanut ja banaani pehmentynyt.

  4. Tee sillä aikaa mansikkakastike (ks. ohje). Lämmitä loput kirsikat nopeasti grillin parilalla.

  5. Lusikoi lämpimien grillibanaanien päälle jäätelöä ja tuoreista mansikoita tehtyä lämmintä kastiketta.

Lämmin mansikkakastike

Ainekset

½
l
mansikoita
1
limetin mehu
½
dl
vaahterasiirappia
½
vaniljatanko

Työvaiheet

  1. Soseuta mansikat. Lisää limetin mehu ja siirappi. Halkaise vaniljatanko ja raavi sisältä siemenet mansikkasoseeseen.

  2. Laita sose grillinkestävään pannuun tai kattilaan ja keitä 3–5 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2192 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Kun pääruoka on valmistettu ja grilli sammutettu, kuvun alla jälkilämmössä tekeytyvät vielä vaahtokarkeilla kuorrutetut suklaa-mansikat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Vaahtokarkkipannu

Ainekset

1
rs (500 g)
mansikoita
2
ps (à 175 g)
suklaahippuja
2
rkl
maitoa
1
ps (150 g)
isoja vaahtokarkkeja
LISÄKSI
1
pkt (200 g)
Carneval-keksejä

Työvaiheet

  1. Poista mansikoista kannat ja leikkaa isoimmat mansikat muutamaan osaan. Laita mansikat valurautapannuun. Lisää suklaa ja maito. Puolita isot vaahtokarkit ja laita ne suklaan ja mansikoiden päälle pannuun tiiviiksi kerrokseksi.

  2. Kypsennä vaahtokarkkipannua grillin jälkilämmössä kuvun alla 5–8 minuuttia, kunnes vaahtokarkit saavat hieman väriä, tai 220-asteisessa uunissa 8–10 minuuttia.

  3. Herkuttele jälkiruoka Carneval-kekseillä dippaillen.

Kommentit (0)

Sport on lisännyt 82 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Pidä banaaneja aina pakkasessa, jotta pääset surauttamaan nopeasti tämän herkkupehmiksen välipalaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
5 min + pakastus 4 h
Vaikeustaso
Helppo

Mustikka-banaanipehmis

Ainekset

1
prk
maidotonta mustikkarahkaa (Alpro)
200
g
pakastemustikoita
2
banaania pilkottuna ja pakastettuna
1
dl
soijamaitoa
LISÄKSI
esim. marjajauhetta, kuivattuja marjoja, granolaa, tuoreita marjoja, manteleita tai pähkinöitä

Työvaiheet

  1. Laita tehosekoittimeen rahka, mustikat, jäiset banaanit ja soijamaito. Anna käydä tasaiseksi. Lusikoi pehmis saman tien tarjoilukulhoihin tai laita hetkeksi pakastimeen.

Kommentit (0)