Me Naiset on lisännyt 1075 reseptiä.
Linkitetty 262 keittokirjaan.
Ohje: Riikka Väliahde Kuva Panu Pälviä

Kakkuni maistuu patukalle!

Trendin aloitti Suomessa Kinder-piirakka. Aluksi se oli ihan tavallinen suklaapiirakka vaalealla kreemillä, kunnes joku huomasi, että sehän maistuu aivan Kinder-patukalta. Blogista toiseen seikkaillut resepti aiheutti hämmästyksen sekaista ihmetystä: "se maistuu ihan oikeesti Kinderiltä!". Kannattaa googlata ja kokeilla.

Jos suosikkipatukkasi ei ole Kinder vaan joku muu, aloita ideointi rohkeasti. Millainen olisi Twix-piirakka tai -kakku? No, rapsahtava ja kinuskinen. Bountyn makuja ovat luonnollisesti kookos ja suklaa. Haasteellinen lempipatukka on esimerkiksi Lion-patukka. Sen monimuotoista rakennetta ja ihanan esanssisia makuja voi olla vaikea imitoida.

Snickers iskee makuhermon syntiseen osaan. Suklaa, suolaiset pähkinät ja makea kinuski tyydyttää pahimmankin sokerihiiren. Kuinka ihana onkaan ajatus kokonaisesta kakusta yhden vaivaisen patukan sijaan. Miten Snickers-patukka sitten muuttuisi kakuksi?

Kun on Snickersistä kyse, kakun tyylin on oltava jenkkiläinen. Täyte tehdään siis tuhdiksi ja pohja mehukkaaksi.

Kakun rungoksi on helppo valita suklaapohja. Sopivan tuhti ja jämäkkä, jotta kakkuun saa kerrostettua kaikki patukan parhaat puolet.  Helppo taikina sekoitetaan yhdessä kulhossa ilman sähkövatkainta. Ryhtiä se saa creme fraichesta ja vivahdetta appelsiinimehusta.

Kreemi eli kakuntäyte on hyvä tehdä muusta kuin kermasta, jotta se maistuu kunnolla jenkkilän paksuille kakkukreemeille. Voi ja tomusokeri ovat vaahdotettuina tähän ihan ässä. Lisäksi joukkoon sujautetaan tuorejuustoa tuomaan raikkautta. Koska kinuski on Snickersin olennainen osa, kreemin mauksi tulee ehdottomasti kinuski. Itse keitetty kinuski vaahtoutuu hyvin kreemin joukkoon.

Suolapähkinöissä ei ole paljon pohdittavaa: suolapähkinät suolapähkinöinä.

Kun pohja on leikattu, kreemi vaahdotettu ja pähkinöitä murskattu, eipä muuta kuin kokoamaan. Reilulla kädellä kreemiä, veitsellä varovasti levittäen. Jos kreemi tuntuu löysältä, hetki jääkaapissa auttaa. Pähkinät väliin ja seuraavan kerroksen kimppuun. Ehkäpä pohjaa voisi kostuttaa kevyesti rommilla –ainakin aikuisten versiossa. Reunoille ja kakun päälle vielä kinuskikreemit rennosti ja voilà.

Vai tarvitaanko vielä jotain? Niin kyllähän se on suklaapäällys, josta patukan tunnistaa. Sulatetun suklaan sekaan voi laittaa vähän voita pehmittämään, mutta toisaalta pelkkä suklaa kovettuu napsahtavaksi. Kukin tehköön tyylillään. Sula suklaa valuen kakun päälle ja avitetaan tummaa herkkua vähän reunojenkin yli, jotta syntisyys tulee paremmin esiin. Muutama pähkinä pinnalle ja nyt –VOILÀ!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8-10
Valmistusaika
60 min + 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Snickers-kerroskakku

Ainekset

Suklaakakkupohja
50
g
voita
3
dl
vehnäjauhoja
1
dl
kaakaojauhetta
2
dl
sokeria
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
soodaa
1
prk
(200 g) creme fraichea
1
dl
appelsiinimehua
2
munaa
Kinuski
2
dl
kuohukermaa
2
dl
(fariini)sokeria
1
rkl
voita
Kinuskikreemi
100
g
voita
1,5
dl
tomusokeria
100
g
tuorejuustoa
2
dl
kinuskia
Suklaakuorrute
150-200
g
tummaa suklaata
1
rkl
voita
Koristeluun ja täytteeksi
suolapähkinöitä

Työvaiheet

1. Tee ensin kinuski. Mittaa sokeri ja kerma kattilaan. Keitä keskilämmöllä ja sekoita, kunnes seos sakenee. Jos et ole varma, onko kinuski valmista, tipauta tippa kinuskia lasiin, jossa on kylmää vettä. Jos tippa ei pysy kasassa, jatka keittämistä. Lisää lopuksi voi ja vatkaa kiiltäväksi. Laita jäähtymään.

2. Tee seuraavaksi kakkupohja. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka. Jos käytät irtopohjavuokaa, pingota pohjalle leivinpaperi.

3. Sulata voi. Siivilöi kuivat aineet leivontakulhoon ja sekoita ne keskenään hyvin. Lisää kuivien aineiden joukkoon voi, mehu, creme fraiche ja munat. Sekoita.

4. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskiosassa noin puoli tuntia. Kokeile hammastikulla kakun kypsyyttä. Kypsästä kakusta ei tartu tikkuun taikinaa.

5. Valmista kinuskikreemi kakun ollessa uunissa. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri sähkövatkaimella. Lisää tuorejuusto ja kinuski. Jatka vaahdottamista. Laita kreemi jääkaappiin odottamaan kakun täyttöä.

6. Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä. Irrota jäähtynyt pohja vuoasta ja leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan.

7. Täytä kerrokset kreemillä ja ripottele suolapähkinöitä päälle. Voit halutessasi murskata niitä. Lisää kreemiä ohuelti kakun reunoille ja päälle nuolijan avulla.

8. Valmista kuorrute. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa lusikalla sekoitellen. Kaada seos keskelle kakkua ja anna sen levitä. Voit auttaa veitsellä suklaata valumaan reunojen yli. Koristele suolapähkinöillä.

Kommentit (7)

Niina Ahola
Seuraa 
Liittynyt5.5.2015

Kokeilin tehdä kakun kokonaan gluteenittomana sekä vähälaktoosisena ja maistui taivaalliselta! Kiitän ja kirjoitan reseptin talteen.

toimitus
Seuraa 
Liittynyt30.4.2014

Onpa hauska kuulla! Välitämme terveiset reseptin kehittelijälle :)

Rina Paloniemi
Seuraa 
Liittynyt7.5.2016

Näyttää ihanalta! Kuinkahan paljon aikaisemmin kakun uskaltaa tehdä ennen tarjoilua, että säilyy kuitenkin hyvänä?

Mila
Seuraa 
Liittynyt1.2.2015

Minkä kokoiseen vuokaan tämä on tehty? Minulla on 26senttinen irtopohjavuoka mutta kuvassa kakku näyttää pienemmälle enkä halua että lopputulos on hirveän matala :)

Mari_10
Seuraa 
Liittynyt26.2.2016

Mulla myös samat kysymykset - eli minkä kokoinen vuoka ja voiko tehdä juhlia edeltävänä iltana?

Riikka Väliahde
Seuraa 
Liittynyt13.5.2014

Hei, kuvan kakku on tehty 20 cm:n vuokaan. Isompaan vuokaan tehtäessä kakusta tulee matalampi, mutta se onnistuu kyllä.

Kakun voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi, mutta suklaakuorrutus ja koristelu kannattaa tehdä tarjoilupäivänä.

Northener
Seuraa 
Liittynyt2.3.2017

Mitenköhän kauan tuota kreemiä tulee vatkata? Tein ohjeen mukaisesti ja sitä riitti juuri ja juuri pieni kerros molempiin väleihin (pohja 3-osainen). Ei tullut muhkean korkeaa kakkua, kuten halusin.

Thread has been locked.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä marenkikakku on näyttävä kolmikerroksinen herkku. Makea marenki ja mantelimassa ovat täydellinen makupari raikkaalle vadelmalle ja granaattiomenalle. Kakusta löytyy myös täyteläisen herkullista tuorejuustolla ja vaniljalla maustettua kermavaahtoa. Tätä kakkua ei voi vastustaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
1,5 h + paistaminen 1,5 h + jäähdytys 1 h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava vadelma-marenkikakku

Ainekset

Marenkipohjat
4
kpl
valkuaisia
2
dl
taloussokeria
1/2
tl
suolaa
2
tl
sitruunamehua
Täytteet
1
kpl
granaattiomena
3
dl
kuohukermaa
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
2
tl
vaniljatahnaa (tai 3 tl vaniljasokeria)
200
g
mantelimassaa
300
g
tuoreita vadelmia
Koristelu
tuoreita vadelmia
granaattiomenan siemeniä
marenkeja
pakastekuivattua vadelmarouhetta
koristehelmiä
tuoretta minttua

Työvaiheet

Marenkipohjat:
Laita valkuaiset ja puolet sokerista yleiskoneen kulhoon.
Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada loput sokerista joukkoon samalla koko ajan vatkaten.
Lisää joukkoon vielä suola ja sitruunamehu ja vatkaa vielä vähintään 5 minuuttia.

Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla.
Nostele marenkimassasta toisella pellille kaksi ja toiselle yksi eli yhteensä kolme saman kokoista kekoa.
Levitä marenkia ruokalusikan tai nuolijan avulla siten, että saat kolme ympyrän muotoista pari senttiä paksua ja n. 20 cm halkaisijaltaan olevaa marenkipohjaa.
Paista 120-asteisessa uunissa 1,5 h.
Ota pellit uunista ja jätä pohjat jäähtymään vähintään tunniksi.

Täyttäminen:
Halkaise granaattiomena ja lohko puolikkaat vielä pariin osaan.
Laita isoon kulhoon reilusti vettä ja irrota granaattiomenan siemenet lohkoistaan veden pinnan alla, jolloin säästyt sotkulta. Lopuksi kuivaa granaattiomenan siemenet talouspaperilla.
Vatkaa kerma kuohkeaksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljatahna. Vatkaa seos jämäkäksi vaahdoksi.
Laita kermaseos pursotinpussiin, johon olet valinnut mieleisesi tyllan.
Viipaloi mantelimassa ohuiksi viipaleiksi.

Nosta ensimmäinen marenkipohja tarjoiluastialle.
Pursota päälle puolet kermavaahdosta.
Asettele kermavaahdon päälle puolet mantelimassaviipaleista, vadelmista ja granaattiomenan siemenistä.
Nosta täytteiden päälle toinen marenkipohja ja täytä samalla tavalla kuin ensimmäinen.
Päällimmäiseksi laita kolmas marenkilevy ja koristele haluamallasi tavalla.
Nauti heti!

Kommentit (0)

Hildu on lisännyt 10 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.

Tämä on ihanan raikas salaatti ja tervellinen, sopii hyvin vaikka kinkkukiusauksen kanssa tarjolle iltapalaksi vieraille.
Eikä ole liian raskas syötävä muun tarjottavan lisäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
n. 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Raikas jääsalaatti

Ainekset

1
pss
Järvikylän jääsalaattia 100 g/tai vastaavaa
n. 1,5
dl
vihreitä viinirypäleitä, siemenettömiä/mielen mukaan
n. 1,5
dl
punaisia kirsikkatomaatteja/luumutomaatteja/sopivasti
n. 1,5
dl
keltaisia kirsikkatomaatteja/luumutomaatteja/sopivasti
n. 1,5
dl
kurkkua kuutioina/sopivasti

Työvaiheet

Järvikylän jääsalaattia ei tarvitse välttämäti pestä, mutta jos haluat huuhtele kylmällä vedellä salaatin lehdet.
Huuhtele myös viinirypäleet, minitomaatit ja kurkku, puolita viinirypäleet ja minitomaatit, sekä tee sopivia kuutioita kurkusta.

Revi jääsalaatti, jätä pois kovempi osa ja laita salaattiastian pohjalle ja muut sitten päälle ja voit mielen
mukaan sekoitella niitä.

Salaatti on raikas ja mehustuu, kun viinirypäleet ja minitomaatit on puolitettu, eikä vaadi mitään salaattikastikkeita.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1075 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Pinkki drinkki tuo iltaan ripauksen luksusta! Tässä lasillisessa maistuu raikas verigreippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1
Valmistusaika
5 min
Vaikeustaso
Helppo

Ruby Gin

Ainekset

4
cl
giniä
½
verigreipin mehu (eli noin ½ dl)
Lisäksi
noin 2
dl
russchian-mikseriä (esim. Schweppes)
jäitä
rosmariininoksa

Työvaiheet

  1. Täytä lasi jäillä. Mittaa päälle gini ja purista verigreipin mehu. Kaada lasi täyteen russchiania.
  2. Koristele rosmariinilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1075 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Hehkuvanväriset kananmunat ovat kemujen katseenvangitsijoita! Mitä pidempään kananmunia marinoit, sitä pinkimpiä ja etikkaisempia niistä tulee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
20 min + 3 t marinoituminen
Vaikeustaso
Helppo

Pinkit kananmunat

Ainekset

6
kananmunaa
Marinadi
2
dl
punajuurisäilykkeen lientä (noin 700 gramman lasipurkki)
Täyte
1
rkl
oliiviöljyä
3
rkl
majoneesia
1
tl
dijoninsinappia
½
tl
currya
ripaus
suolaa
(vettä)
Lisäksi
100
g
sulatettuja ja valutettuja katkarapuja
tilliä tai vesikrassia

Työvaiheet

  1. Keitä kananmunia kiehuvassa vedessä 7 minuuttia. Jäähdytä ja kuori. Upota kuoritut kananmunat punajuuriliemeen. Anna marinoitua noin 3 tuntia.
  2. Halkaise värjätyt munat pituussuunnassa ja poista keltuaiset varovasti.
  3. Riko keltuaisten rakenne haarukalla kulhossa. Sekoita joukkoon öljy, majoneesi, sinappi, curry ja pieni ripaus suolaa. Jatka vedellä tarvittaessa. Täytä kananmunat ja koristele katkaravuilla ja yrteillä.

Kommentit (2)

martti

pitäiskö rikkoa keltuaisten rakenne. eikä munien