Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 506 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Päivi Ristell

Tomaattikastikkeessa rauhassa muhineet perunat, oliivit ja feta ovat yksinkertainen mutta niin maistuva ruoka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 h 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalaiset tomaattikastikkeessa haudutetut perunat

Ainekset

750
g
yleisperunaa
1
sipuli
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
oliiviöljyä
1
tl
kuivattua oreganoa
½
tl + ½ tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria
1
rkl
tomaattipyreetä
2
laakerinlehteä
1
tlk (400 g)
kokonaisia tomaatteja
noin 4
dl
vettä
½
prk (noin 100 g)
mustia (kivettömiä) kalamataoliiveja
Lisäksi
200
g
pehmeää fetaa
(neitsytoliiviöljyä)

Työvaiheet

  1. Kuori ja leikkaa perunat lohkoiksi. Kuori ja viipaloi sipuli ja valkosipulinkynnet.

  2. Kuumenna öljy kasarissa ja paista sipuleita keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Mausta oreganolla ja ½ teelusikallisella suolaa ja pippuria. Lisää perunat, tomaattipyree, laakerinlehdet, loput ½ tl suolaa sekä kokonaiset tomaatit ja tölkillinen vettä niin, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Laita kansi päälle ja hauduta 20 minuuttia.

  3. Ota kansi pois, lisää oliivit ja lämpöä. Keitä toiset 20 minuuttia tai kunnes kastike sakenee ja perunat ovat kypsiä. Tarjoa fetan kera, lorauta halutessasi päälle neitsytoliiviöljyä.

Kommentit (13)

Muumiiiii

Voisiko tätä tehdä uunissa?Eikö fetaa laiteta mukaan muhimaan?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Voi toki halutessaan hauduttaa myös uunissa, ja murentaa fetan loppuvaiheessa päälle paahtumaan.

Vierailija

Emilia: olen ulkosuomalainen (yli 40v pois  Suomesta), enkä tiedä, minkä kokoista tölkkiä tarkoitat kokonaisilla tomaateilla?  Onko ymmärrettävä, että tomaatteja on siellä yhden kokoisissa tölkeissä?  Kiitos tiedosta.

Vierailija

Hei, Suomessa yleisin tölkkikoko on normaalissa kaupassa 400 grammaa. mutta tuo ohje on näköjään sellainen, että voit laittaa siihen vaikka 350-550 grammaa tomaattia, joslaitat vähemmän laita enemmän pyrettä, jos enemmän laita vähemmän vettä. Lisäksi tomaattiruokiin tulee laittaa aina ripaus sokeria, että se taittaa tomaattipyreen kitkerän maun ja suolan korvaisin kasvisfondilla.

Terkuin executive chef

soppa och sås

Makuasia mutta itse en kyllä  pidä perunasta ja tomaatista yhdessä. Vaikka tässäkin kastikeohjeessa on paljon muutakin kuin tomaattia  niin minusta se ei toimi perunan kanssa. Kuten sanottu makuasia.

Vierailija

Mitä on "pehmeä feta"? En tiennyt, että sitä on eri laatuja.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksistä! Kyllä, tölkkikoko säilötyille tomaateille on täällä se 400 g. Lisään tiedon ohjeeseen.

Pehmeällä fetalla tarkoitetaan tässä todennäköisesti fetajuuston tapaista, rakenteeltaan pehmeämpää salaattijuustoa, jota saa ainakin Apetina-merkkisenä.

Vierailija

"Todennäköisesti"? Todennäköisesti tuo rakenteeltaan pehmeämpi, ja mauton salaattijuusto ei ole fetaa lainkaan. Koettakaa löytää jonkin sortin ammatti-ihmisiä noita reseptejä tekemään. Tosin tämä resepti on kyllä muuten ok.

Mustikkamaalta

Resepteihin pitäisi aina laittaa tölkkien, tetrojen, pussien jne koko. Varsinkin meidän ulkomailla asuvien ruoanlaittoa näiden ohjeiden mukaan helpottaisi todella paljon jos ei tarvitsisi arvuutella tai etsiä netistä Suomessa tavallisia pakkauskokoja. Tätä ruokaa aion laittaa. Kuulostaa hyvältä.

Vierailija

Yhteensä 40 min keittoaika/hauduttaminen perunoille kuulostaa tosi pitkältä. Pitääkö paikkansa? Silloin taitaa olla kyseessä isot perunalohkot?

Milja Soppa365
Seuraa 
Liittynyt10.9.2018

Kiitos kysymyksestä! Kypsennysaika on oikea. Ohjeen laatijan mukaan lohkot ovat isoja ja perunat haudutetaan unelmanpehmeiksi, eli ne saavat muhjaantua.

Vierailija

Hyvää oli, kiitos reseptistä! Tein aivan ohjeen mukaan. Loppuvaiheessa pilkoin tomaatit puulastalla.

Ei aina tartte olla riisiä tai...

Uusi suosikkilisuke lohelle ja kanapihveille😛. Seuraavaksi testataan miten toimii lihan kanssa. Oliivit jätin pois kun ei kaikki niistä meillä tykkää. Käytän Mutti säilöttyjä kirsikkatomaatteja- toimii loistavasti👍

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Ninna Lindström

Suolainen ohrapuuro sopii loistavasti lounaaksi. Puuron päälle voit lisätä mieleisiä lisukkeita esim. avokadoa tai kalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suolainen ohrapuuro

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
rkl
rypsiöljyä
50
g
kourallinen pinaattia + muutama lehti koristeluun
2
dl
ohrasuurimoita, ruokaohra (Wilja)
4
dl
suolatonta kasvislientä
½
rasiaa (á 250 g)
kirsikkatomaatteja
½
tl
suolaa
PÄÄLLE
2
kananmunaa
½
rkl
rypsiöljyä paistamiseen
½
dl
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulikynsi. Kuullota valkosipuli miedolla lämmöllä öljyssä pinaatin kanssa. Lisää ohrasuurimot ja kuullota minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja kokonaiset tomaatit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä, jotta puuro olisi löysää. Mausta suolalla.

  2. Paista öljytyllä pannulla kananmunat toiselta puolelta. Lusikoi puuroa lautaselle, laita päälle kananmuna ja rouhi päälle mustapippuria. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja viimeistele tuoreilla, pestyillä pinaatinlehdillä.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Kasvismelanzanen kastike on tehty jauhelihan sijaan linsseistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakoiso-melanzane

Ainekset

2
(n. 800 g)
munakoisoa
1
tl
suolaa
¾
dl
oliiviöljyä
Kastike
1
iso sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
kirsikkatomaatteja
1
tlk
tomaattimurskaa
2
rkl
tomaattisosetta
2
dl
vettä
dl
punaisia kuivattuja linssejä
1
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
kuivattua basilikaa
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
2
palloa mozzarellaa
dl
parmesaaniraastetta

Työvaiheet

  1. Leikkaa munakoisot puolen sentin viipaleiksi. Ripottele siivujen päälle suolaa leikkuulaudalla. Odota 15 minuuttia ja pyyhi siivut talouspaperilla. Paista munakoisot kuumalla pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää kirsikkatomaatit ja tomaattimurska. Huuhtele purkit vedellä. Lisää pannulle vesi, linssit, punaviinietikkajamausteet. Hauduta kastiketta 20 minuuttia.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  4. Lado uunivuokaan kerroksittain munakoisoja, tomaattikastiketta, revittyä mozzarellaa ja ripaus parmesaaniraastetta. Ripottele pinnalle loppu parmesaaniraaste.
  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Vinkki! Melanzanen voi koota uunivuokaan vaikkapa sunnuntai-iltana, niin se on nopeaa paistaa maanantain ruuaksi.