Me Naiset on lisännyt 1108 reseptiä.
Linkitetty 287 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Mikko Hannula

Peruna-broilerivuoka maistuu ihanan sitruunaiselta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
15 min + 1 tunti uunissa
Vaikeustaso
Helppo

Välimerellinen broileri-perunavuoka

Ainekset

1
kg
kuorellista yleisperunaa
1 1/2
kg
broilerin paistileikettä
4
valkosipulinkynttä
1
dl
vettä
1/2
dl
oliiviöljyä
2-4
rkl
vahvaa sinappia
2
rkl
kanafondia
1
tl
kuivattua timjamia tai oreganoa
1-2
tl
hienoa merisuolaa
1/2
tl
mustapippuria
1
dl
kreikkalaisia kivettömiä oliiveja (vihreitä tai kalamata)
2
sitruunan mehu
1
ruukku
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 180-asteiseksi.
  2. Pese perunat ja leikkaa lohkoiksi. Levitä perunalohkot isoon uunivuokaan ja nostele broilerin paistileikkeet perunoiden päälle.
  3. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Yhdistä kulhossa vesi, oliiviöljy, sinappi, kanafondi ja mausteet. Sekoita ja kaada seos uunivuokaan ja pyörittele kastike perunoiden ja kanan päälle kauttaaltaan.
  4. Nosta vuoka kuumaan uuniin ja kypsennä noin 50 minuuttia.
  5. Purista sitruunoiden mehu ja lisää ruuan joukkoon. Lisää oliivit, sekoita ainekset varovasti ja nosta vuoka takaisin uuniin. Kypsennä vielä 5–10 minuuttia.
  6. Hienonna reilusti lehtipersijaa ja lisää lopuksi kypsän ruuan päälle.

Kommentit (7)

over 100 minutes and still goi...

Millä planeetalla nämä perunat kypsyvät 55-60min ajassa?

Ja vielä muka 180c.

Venla Soppa365
Seuraa 
Liittynyt3.4.2017

Huomaathan, että perunat leikataan ohuehkoiksi lohkoiksi? Kyllä niiden silloin pitäisi tunnissa kypsyä :)

Johanna1234

Kuvassa kaikkea muuta ku ohuehkot lohkot eikä moista ohjeessakaan mainita, terv tämä sörsseli puan2h uunissa ja kivikovaa on :(

Vierailija

Broilerit maustamattomia vai maustettuja ?

Vierailija

Mulla on ollut tää kohta 1, 5 tuntia uunissa eikä perunat edelleenkään ole kypsiä.

MarjattautanBär

Tästä ruuasta on tullut meille herkkujen herkku. Kiitos ohjeesta.
Ekan kerran jälkeen perunat ovat olleet parhaimmillaan, kun on antanut sapuskan vetäytyä 15 minuuttia ennen ruokailua.

Mummo Ankka
Seuraa 
Liittynyt25.5.2016

Erinomainen ja vaivaton arkiruoka, teen jatkossakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jennyfer1980 on lisännyt 19 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Hedelmäbroileri
Hedelmäbroileri

Tämä ruoka on aika erikoinen, sillä en muista, että olisin ainakaan itse valmistanut koskaan mitään vastaavaa. Olen perinyt tämän reseptin äidiltäni. En osaa laskea tätä arkiruuaksi, vaan hienon makunsa vuoksi sopii ennemmin viikonloppuun, kuten sunnuntaiksi.

Hedelmäbroilerin maku on hedelmäinen ja sehän sopii broilerin kaveriksi erinomaisesti. Kastike maistuu niin riisin kuin keitetyn perunankin kanssa. Minulle tässä ruuassa on jotain hienoa, vähän niin kuin juhlan tuntua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 h broilerien kypsennys + 15 muu valmistus
Vaikeustaso
Helppo

Hedelmäbroileri

Ainekset

3
kpl
broilerin koipia
1
prk
persikoita
15
kpl
kivettömiä luumuja
2
dl
kermaa
currya
maun mukaan

Työvaiheet

1. Kypsennä ja putsaa broilerin koivet
2. Laita kattilaan 2 dl vettä, persikat, luumut ja curry. Keitä kypsiksi.
3. Ota kattila sivuun ja soseuta hedelmät sauvasekottimella
4. Lisää kerma ja broilerit
5. Kuumenna

Tarjoa riisi tai keitettyjen perunoiden kera.

Kommentit (0)

Jennyfer1980 on lisännyt 19 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
Broilerivuoka
Broilerivuoka

Erittäin helppo valmistaa ja kypsyy uunissa tunnissa itsekseen. Kaikenlisäksi myös edullinen ja erittäin hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
15 min valmistus 1 h uunissa
Vaikeustaso
Helppo

Broilerivuoka

Ainekset

2
pss
hernemaissipaprikaa
1
kpl
purjoa
2
prk
kermaa
1
pkt
broilerinsuikaleita
curryä
suolaa
valkosipulijauhetta

Työvaiheet

Lämmitä uuni 175 asteeseen

1. Laita hernemaissipaprikat, silputtu purjo ja broilerit voideltuun uunivuokaan
2. Sekoita curry, suola ja valkosipulijauhe kermaan ja kaada vuokaan muiden aineiden joukkoon

Paiseta 175 asteessa tunti ja tarjoa riisin kanssa.

Kommentit (0)

Sport on lisännyt 82 reseptiä.
Linkitetty 38 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Retroklassikko, lämmin voileipä, taipuu intialaiseen tunnelmaan, kun naanleivän päälle pyöräyttää nopean broilericurryn.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
Valmistusaika 15 min + uunissa 8 min
Vaikeustaso
Helppo

Naanleivät intialaisittain

Ainekset

1
pieni sipuli
1
keltainen paprika
200
g
broilerin fileesuikaleita
1
tl
öljyä
2
tl
punaista currytahnaa
1
tl
tomaattipyreetä
2
tl
raastettua inkivääriä
1
dl
turkkilaista jogurttia
1
dl
vettä
ripaus
suolaa ja mustapippuria
5
dl
babypinaattia
100
g
leipäjuustoa (rasvaa 17 %)
2
pientä naanleipää (Santa Maria)
2
rkl
turkkilaista jogurttia

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli ja kuutioi paprika. Paista broilerisuikaleita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipuli, paprika, currytahna ja tomaattipyree pannulle. Jatka paistamista vielä pari minuuttia. Raasta inkivääri ja lisää pannulle yhdessä jogurtin ja veden kanssa. Mausta broilerimuhennos suolalla ja pippurilla. Lisää pinaatti joukkoon. Nosta pannu syrjään liedeltä.

  2. Halkaise naanleivät pellille. Jaa muhennos puolikkaille. Suikaloi leipäjuusto ja lado päälle. Kypsennä leipiä uunissa 225 asteessa noin 8 minuutin ajan. Lusikoi päälle turkkilaista jogurttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2190 reseptiä.
Linkitetty 21 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Sahrami antaa kirkasliemiselle keitolle upean maun ja värin. Nopeassa sopassa on sattumina broileria, tortelliineja, herneitä ja lehtikaalia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Italialainen sahrami-kanakeitto

Ainekset

1
pkt (400 g)
broilerin sisäfileetä
2
punasipulia
2
rkl
oliiviöljyä
1 ½
l
vettä
2
kanaliemikuutioita
1
ps (0,5 g)
sahramia
½
ps (100 g)
musta- tai lehtikaalia
1
ruukku
basilikaa
1
pkt (250 g)
pieniä tortellineja (esim. Divella)
2
dl
pakasteherneitä
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Paloittele broileri. Kuori ja hienonna sipulit. Paista broileria öljyssä kattilassa 5–6 minuuttia. Lisää sipulit, vesi, liemikuutiot ja sahrami. Keitä 10 minuuttia.

  2. Poista kaaleista kovat keskiruodit ja viipaloi lehdet. Hienonna basilika. Lisää kaalit, basilika, tortellinit ja herneet kattilaan ja keitä 3–4 minuuttia.

  3. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kommentit (0)