Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2233 reseptiä.
Linkitetty 596 keittokirjaan.
Krista Kupariharju KUVA Sami Repo

Tähtikokki Lari Heleniuksella on hihassaan pari kikkaa, joilla rakastetuista uuniperunoista tulee entistä herkumpia.

Uuniperuna on retroruoka, jota kaikki salaa rakastavat. Michelin-ravintola Olossa kokkaava Lari Helenius kypsentää perunoita ensin hetken kovassa lämmössä ja kääntää loppukypsennyksen ajaksi lämmön lempeämpiin lukuihin. Entä folio? Sitä ammattikokki ei missään nimessä käytä, sillä metallikääre tekee potuista mössöä. "Perunan piilottaminen folioon on kumma jäänne ajoilta, jolloin uuniperunoita myytiin noutoruokana", Lari sanoo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
75 min + vetäytyminen
Vaikeustaso
Helppo

Ammattikokin uuniperunat ja porotäyte

Ainekset

6
isoa rosamunda-perunaa (tai 12 pientä)
täyte
200
g
poron kylmäsavupaistia
3
suolakurkkua
5
kevätsipulin vartta
1
ruukku
persiljaa
1
rkl
piparjuurta raastettuna
½
sitruuna
100
g
kermaviiliä
1
prk (120 g)
smetanaa
1
dl
majoneesia
1
rkl
dijoninsinappia
½
tl
mustapippuria rouhittuna

Työvaiheet

  1. Kuutioi kylmäsavuporo ja suolakurkut. Hienonna kevätsipuli ja persilja. Kuori ja raasta piparjuuri, purista sitruunan mehu.
  2. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja anna täytteen maustua kylmässä pari tuntia.
  3. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Pese perunat ja pistele niihin muutama reikä haarukalla. Paahda perunoita uunissa 20 minuuttia. Alenna lämpö 180 asteeseen ja kypsennä vielä noin 40 minuuttia. Kokeile veitsellä perunoiden kypsyyttä.
  4. Anna perunoiden vetäytyä 10 minuuttia huoneenlämmössä. Halkaise ja täytä perunat.

Kommentit (12)

Vanha sinkkumies 76 v

Osaamaton kokki taas tekee näin ja säästää aikaa, sähköä ja tiskiä:

Huuhtele peruna. Pistä haarukalla muutama reikä. Pöristä perunaa mikrossa 3 minuuttia. Käännä peruna toiselle kyljelle ja pöristä lisää 2-3 minuuttia. Kuori peruna. Muusaa se haarukalla, ripottele sekaan suolaa ja sipulisilppua. Lisää seokseen ruokaöljyä kastikkeeksi ja sekoita haarukalla.

Jos sinulla sattuu olemaan jotakin lihaa tai kalaa tms lisukkeeksi, niin lisää se lautasen reunalle. Keitetty kananmunakin käy. Olipa sitä tai ei, niin nauti valmistamasi herkkupanos!

Mihinkään poroherkkuun sinun rahasi eivät koskaan riitä; niitä kansa syö vain edustajiensa suilla ja maksaa laskun veroissaan. Samoin kansa juo jälkiruokakonjakit edustajiensa suihin.

Omaishoitaja äijä 77

Loistava vastine "Vanha sinkkumies 76". Pieni annos perunaa kypsennän myös mikrossa. Hyvin pestynä en kuori lainkaan, silmut ym poistan.

Kallistako?

Poroko kallista? Kyllä poroa on ihan tavallisen tallaajankin vara syödä muutaman kerran vuodessa.

Vierailija

Entä jos perunat tekee hiilloksessa leivinuunissa? Eikö folio silloin tarvita kuitenkin?

Metsäkulman Murre

Ei kai sen foliota tarvitse olla? Joku vanha valmisruuan tai kakun ohut foliovuoka riittää pitämään perunat puhtaina. - Edellyttää tietenkin, että sinulla on sellaisia varastossa. Minulla ei, menevät heti kierrätykseen.  - Kunhan vain teoretisoin.

Vierailija

Minä teen kanssa ilman foliokäärettä. Laitan kyllä folion perunoiden alle, siihen ripottelen hienoa merisuolaa ja teen veitsellä kaksi viiltoa ristiin perunoiden päälle. That`s it!

Vierailija

Pesen perunat ja annan niiden kuivua minkäjälkeen hieron ne esim. olivi öljyllä ja sitten uuniin n.220 asteeseen haarukalla pistämällä tietää koska perunat on kypsiä . Kannataa kokeilla

Isovaali

Siinähän tempaiset kevätsipulinvartta talvella sörsselssöniisi!

Vierailija

@ Isovaali

Koska viimeksi olet käynyt ruokakaupassa? Kannattaisi käydä joskus ja katsoa muutakin kuin eineshyllyn valikoimaa. Kyllä sieltä heviosastolta löytyy viher- eli kevätsipulia kaikkina vuodenaikoina.

Vierailija

Mielenkiintoista luettavaa tai ei ollenkaan siis,
Kukaan teistä ei kommentoinut tätä reseptiä
Harmi ☹️

Pupu

Hyvää tuli, tosin jätin piparjuuren pois täytteestä ja perunat olivat uunissa vähän pidempään. Tein toisen täytteen muuten samana mutta lihan sijaan lämminsavulohta. Perunoita kannattaa tehdä sen verran että jää seuraavalle päivälle lämmitettäväksi. Nams.

Vierailija

Suolakurkku oli liikaa minun makuuni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1163 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Brownie toimii loistavasti myös vegaanisena ja on parhaimmillaan seuraavana päi­vänä, kun se on levännyt yön yli jääkaapissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
15 min + paisto 25 min
Vaikeustaso
Helppo

Suklaabrownie

Ainekset

200
g
tummaa suklaata
100
g
margariinia
¾
dl
aquafabaa
1
dl
sokeria
½
dl
siirappia
1
dl
kaurajauhoja
1
dl
vehnäjauhoja
1
dl
cashewpähkinöitä
KORISTELUUN
kaakaojauhetta

Työvaiheet

  1. Valuta aquafaba eli kikhernesäilykkeen liemi talteen. Paloittele suklaa kulhoon ja mittaa joukkoon margariini. Sulata mikrossa varovasti useammassa pätkässä ja sekoita välillä.

  2. Yhdistä kulhossa aquafaba, sulatettu suklaa, sokeri ja siirappi. Sekoita hyvin. Lisää jauhot ja pähkinät. Sekoita.

  3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele tomuttamalla pintaan kaakaojauhetta.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2233 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Oishii! Marinoi lohi ponzulla ja kasvikset mirinillä. Wasabimajoneesi kruunaa salaattiannoksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + marinointi 2–4 h
Vaikeustaso
Helppo

Japanilainen lohisalaatti

Ainekset

700
g
ruodotonta nahatonta lohifileetä
2
avokadoa
4
dl
vuonankaalia tai muuta salaattia
1–2
dl
mirinkasviksia (ohje alla)
2
rkl
seesaminsiemeniä
4
rkl
majoneesia
1–2
tl
wasabitahnaa
Ponzumarinadi
1
dl
sitruunamehua (2–3 sitruunaa)
3
rkl
ruohosipulia hienonnettuna
1
dl
soijakastiketta
3
rkl
riisiviinietikkaa

Työvaiheet

  1. Tee marinadi. Purista sitruunamehu ja hienonna ruohosipuli. Yhdistä kaikki marinadin aineet. Laita lohi vuokaan ja kaada marinadi päälle. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.

  2. Valmista sillä aikaa mirinkasvikset.

  3. Pyyhi marinadi lohen pinnalta. Kuumenna grillin parilataso tai paistinpannu ja paahda fileeseen pintaväri, noin 15–20 sekuntia molemmin puolin. Voit paahtaa kalan pinnan myös kaasupolttimella. Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi. Paahtamisen jälkeen kalasta leikkautuu hieman repaleisia paloja. Jos haluat viipaleista siistimpiä, viipaloi kala ensin ja paahda sitten kevyesti polttimella.

  4. Kuori ja viipaloi avokadot. Laita ne ja lohet tarjoiluastiaan. Lisää salaatti ja mieleisesi määrä mirinkasviksia. Ripottele seesaminsiemeniä päälle.

  5. Sekoita majoneesi ja wasabitahna keskenään ja tarjoa salaatin kanssa.

Mirinkasvikset

Ainekset

600
g
kasviksia (esim. porkkanaa, retiisiä ja kurkkua)
2
tl
suolaa
1
dl
miriniä
1
dl
riisiviini- tai valkoviinietikkaa

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset suupaloiksi. Ripottele niille suola ja sekoita hyvin.

  2. Lisää mirin ja etikka joukkoon. Anna kasvisten maustua viileässä vähintään puoli tuntia.

  3. Tarjoa mirinkasviksia salaatissa tai sellaisenaan lisukkeena.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2233 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Tarjoa broileria ranskalaisittain vihreän, fenkolilla ja varsisellerillä höystetyn cassoulet-kasvispadan ja yrttipistoutahnan kanssa.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Paahdetut broilerinkoivet ja cassoulet vert

Ainekset

Paahdetut broilerinkoivet
4
broilerin koipi-reisipalaa
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
paprikajauhetta
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
2
rkl
oliiviöljyä
Cassoulet vert
2
salottisipulia
2
valkosipulinkynttä
1
fenkoli
1
lehtisellerinvarsi
2
prk (à 400/246 g)
keitettyjä cannellinipapuja vedessä
1
dl
valkoviiniä
1
dl
kasvislientä
300
g
vuohenjuustoa (esim. Melusine)
Yrttipistou
1
valkosipulinkynsi
1
dl
basilikanlehtiä
2
lehtikaalin lehteä
2
tl
sitruunamehua
1/3
tl
suolaa
1/3
tl
mustapippuria myllystä
n. 1
dl
oliiviöljyä
Lisäksi
limettilohkoja ja herneenversoja

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuivaa koipireidet talouspaperilla. Hiero mausteet lihaan. Laita koipireidet uunivuokaan ja valuta öljy päälle. Paahda uunissa 10 minuuttia, laske sitten lämpö 180 asteeseen ja kypsennä noin 50 minuuttia. Voit tarkistaa kypsyyden paistolämpömittarilla tai cocktailtikulla koiven paksuimmasta kohdasta. Broileri on kypsää 75-asteisena ja kun lihasneste on kirkasta.

  2. Tee cassoulet. Kuori ja hienonna salotit ja valkosipulit. Viipaloi fenkoli ja lehtiselleri. Huuhtele pavut siivilässä ja jätä valumaan. Kuullota sipulisilppu pannussa öljyssä miedolla lämmöllä pehmeäksi, noin 5 minuuttia. Lisää fenkoli ja selleri ja paista muutama minuutti. Lisää viini ja anna sen kiehahtaa. Lisää kasvisliemi ja pavut, kiehauta seos ja anna porista noin 5 minuuttia. Lisää vuohenjuusto reiluina paloina ja anna lämmetä.

  3. Tee pistou. Kuori ja viipaloi valkosipuli. Laita se basilikan kanssa tehosekoittimeen. Poista lehtikaalista kovat ruodit ja revi lehdet tehosekoittimeen. Lisää mehu ja mausteet. Käynnistä kone ja lisää öljyä ohuena nauhana, kunnes seos on melko jämäkkää.

  4. Tarjoa broileri cassouletin ja pistoun kanssa. Viimeistele halutessasi limettimehulla ja herneenversoilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1163 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Mikko Hannula

Fetanystävän pihvit onnistuvat niin jauhelihasta kuin keitetystä kvinoastakin! Valitse kumpi vain, lopputuloksena on 16 herkkupihviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 pientä kasvis- tai jauhelihapihviä
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Fetapihvit kahdella tapaa

Ainekset

2
dl
kotimaista kvinoaa TAI 400 g sika-nautajauhelihaa
2
valkosipulinkynttä silppuna
150
g
fetaa
½
prk
aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita öljyssä
1
kananmuna
1
ruukku
tuoretta basilikaa
1
dl
korppujauhoa
½
tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria
Retiisitsatsiki
100
g
retiisejä
1
pkt
valmista tsatsikia

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Huuhtele ja keitä kvinoa paketin ohjeiden mukaan. Anna jäähtyä hetken ja sekoita muiden ainesten kanssa. Jos teet sekasyöjän version, sekoita jauheliha muiden ainesten kanssa. Laita kvinoataikina kylmään noin 15 minuutiksi ja muotoile sitten minipihveiksi leivinpaperille uunipellille. Jauhelihataikinan voi taputella isommiksi pihveiksi. Valuta päälle hieman aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Paista kvinoapihvit kiertoilmalla kullanruskeiksi, noin 20 minuuttia. Jauhelihapihvit valmistuvat samassa ajassa ilman kiertoilmaa.

  2. Tee retiisitsatski. Pese ja raasta retiisit ja sekoita tsatsikin joukkoon. 

Vinkki! Valitse kotimainen kvinoa, sillä se puuroutuu ja sopii siksi kasvispihveihin.

Kommentit (1)

Käyttäjä1228
Seuraa 
Liittynyt1.2.2015

Puoli prk on aika huono mitta reseptissä! Voisko vähän tarkentaa.