ET-lehti on lisännyt 143 reseptiä.
Linkitetty 60 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Voimakeitto vailla vertaa! Upota joukkoon reilusti lehtikaalia ja papuja. Lusikoi makua pyöristämään maapähkinätahnaa.

Annoksia
4 annosta

Lehtikaali-papukeitto

Ainekset

1
isokokoinen sipuli
1
omena
3
valkosipulinkynttä
2
rkl
hienonnettua inkivääriä
3
porkkanaa
½
rkl
öljyä
1
tl
kurkumaa
1
l
vettä
1
kasvisliemikuutio
1
prk
(noin 280 g) kikherneitä
1
prk (n. 280 g)
valkoisia papuja
2
rkl
maapähkinävoita (sokeriton)
½
sitruunan mehu
1/4
tl
chililastuja
noin 1
tl
suolaa
3/4
l
silputtua lehtikaalia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipuli, omena, valkosipuli ja inkivääri. Kuori porkkanat ja leikkaa reiluiksi paloiksi.
  2. Kuumenna kattilan pohjalla öljy ja kuullota siinä kurkumaa ja kasviksia viisi minuuttia.
  3. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Anna keiton kiehahtaa. Siivilöi ja huuhtele pavut ja kikherneet kylmällä vedellä ja lisää ne keittoon.
  4. Mausta soppa sitruunamehulla ja chililastuilla. Pyöristä makua maapähkinävoilla. Hauduta vielä 20-30 minuuttia. Lisää suolaa maun mukaan. Leikkaa lehtikaalin oksista pois paksuimmat kannat ja silppua kaali reiluiksi paloiksi. Lisää lehtikaalit keittoon muutama minuuttia ennen tarjoilua.

Kommentit (2)

Sari H.
Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Unohdin tästä pavut kokonaan. Isoja valkoisia papuja näyttää olevan kuvassa ja pavut mainitaan ohjeessakin. Itse ainesosista ne kuitenkin puuttuvat. Hyvää tuli kyllä ilman niitäkin.

Venla Soppa365
Seuraa 
Liittynyt3.4.2017

Hei Sari, kiitos viestistä! Olet ihan oikeassa, että pavut olivat ainesosaluettelosta unohtuneet. Nyt ne on lisätty sinne. Pahoittelut, ja hyvä jos keitto ei kuitenkaan mennyt pilalle.

Yst

Venla / Soppa365

Hyvä terveys on lisännyt 100 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Lasse Lecklin

Anikselta tuoksuva fenkoli sopii mainiosti pastan päätähdeksi. Raikas ruoka valmistuu hetkessä!

Annoksia
4
Valmistusaika
20
Vaikeustaso
Helppo

Fenkolispagetti

Ainekset

4
tl
oliiviöljyä
2
tl
fenkolinsiemeniä
3
valkosipulinkynttä
2
suurta
fenkolia
1
ison sitruunan kuori ja mehu
1 1/2
tl
suolaa
300
g
spagettia
1/2
ruukkua
lehtipersiljaa
Päälle
4
rkl
raastettua parmesaania

Työvaiheet

  1. Kuumenna öljy pannussa ja paista fenkolinsiemeniä muutaman minuutin ajan. Varo, että ne eivät pala.
  2. Kuori ja hienonna valkosipuli joukkoon. Huuhdo ja viipaloi sekaan fenkoli. Lisää myös sitruunankuoriraaste.
  3. Paista noin 10 minuutin ajan, kunnes fenkoli pehmenee. Lisää loppuvaiheessa sitruunamehu, suola ja hieman pastan keitinvettä.
  4. Kypsennä sillä aikaa spagetti suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Valuta.
  5. Sekoita fenkolit ja spagetti keskenään. Hienonna joukkoon lehtipersiljaa. Tarjoa parmesaanin kera.

Kommentit (0)

Salaneuvos on lisännyt 3 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.

Kurkuma on terveellistä. Se ei kuitenkaan imeydy verenkiertoon ilman ainesosaa nimeltä piperine, jota on mustapippurissa.

Annoksia
4
Valmistusaika
Marinointi + 30min
Vaikeustaso
Helppo

Terveyshenkilön kurkumakana

Ainekset

4
kpl
Kanan rintafile
2
rkl
Oliiviöljy
1
rkl
Omenaviinietikka
2
kpl
Valkosipulinkynsi
1
tl
Cayennepippuri
1
tl
Kurkuma
1
tl
Mustapippuri
1
tl
Suola

Työvaiheet

1. Sekoita öljy, omenaviinietikka, murskatut valkosipulinkynnet, cayennepippuri, kurkuma, mustapippuri ja suola kulhossa marinadiksi.

2. Lisää kanat ja marinadi pakestepussiin ja sekoita marinadi tasaisesti kanojen päälle.

3. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 1h.

4. Paista kanukit kuumalla pannulla tai grillissä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1670 reseptiä.
Linkitetty 60 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Päivi Ristell

Ei siitä pääse mihinkään: parsan ja pekonin yhdistelmä on täydellinen. Tässä carbonaraa mukailevassa kevätpastassa parsat kiehautetaan pastan seassa – ja kaikki tietenkin al denteksi.

Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsa-pekonipasta

Ainekset

300
g
pastaa
300
g
vihreää parsaa
1
pkt (170 g)
pekonia
1
dl
pecorinojuustoa raastettuna
2
rkl
ruohosipulia hienonnettuna
1 1/2
dl
pastan ja parsojen keitinlientä
2
kananmunankeltuaista
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen (1 tl suolaa/1 l vettä).
  2. Pastan kiehuessa käsittele muut aineet. Katkaise parsoista puumainen tyvi pois. Kuori parsat tarvittaessa ja leikkaa ne 3 cm:n paloiksi. Kuutioi pekoni ja paista se pannussa rapeaksi. Raasta juusto. Hienonna ruohosipuli.
  3. Kun pastan kypsennysaikaa on jäljellä 2–3 minuuttia, lisää parsat pastan joukkoon kypsymään.
  4. Ota 1½ dl keitinvettä pieneen kulhoon. Valuta pasta ja parsat lävikössä ja kaada ne takaisin kattilaan. Lisää keltuaiset keitinveteen. Vispaa tasaiseksi ja kaada seos saman tien pastan ja parsojen joukkoon. Lisää pekonikuutiot, suola, pippuri ja juusto pastaan. Sekoita tasaiseksi ja viimeistele ruohosipulilla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1670 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Tuplavihreät letut juhlistavat kevään alkua. Tavallista mehevämmät pinaattilätyt nautitaan siitakesienillä vahvistetun parsakastikkeen kanssa. Näitä kehtaa tarjota vieraillekin!

Annoksia
8–10 isoa lettua
Valmistusaika
1 t + turvottaminen 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Pinaattiletut ja parsakastike

Ainekset

Taikina
1
ps (150 g)
pakastepinaattia
4
dl
maitoa
1
kananmuna
dl
vehnäjauhoja
½
dl
mantelijauhetta
1
rkl öljyä
½
tl
suolaa
Parsakastike
1
nippu
vihreää parsaa
1
rs (200 g)
siitakesieniä
1
punasipuli
1
valkosipulinkynsi
2
rkl
voita
2
dl
kermaa
1
tl
kuivattua rakuunaa
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
Lisäksi
4–6
rkl
voita tai öljyä lettujen paistamiseen

Työvaiheet

  1. Sulata pinaatti esimerkiksi mikrossa. Soseuta se maidon kanssa sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Sekoita kananmuna pinaattimaitoon kulhossa ja lisää loput taikinan ainekset. Sekoita ja anna turvota 30 minuuttia.
  2. Paista lettuja voissa tai öljyssä pannussa (Ø noin 24 cm) kuumalla levyllä molemmin puolin 2–3 minuuttia.
  3. Poista parsoista kova tyvi ja leikkaa parsat neljään osaan. Viipaloi sienet. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
  4. Sulata voi pannussa ja paista sipulia, valkosipulia ja sieniä 5 minuuttia. Lisää parsat ja kerma pannuun ja keitä 5–8 minuuttia, kunnes parsat kysyvät ja kerma keittyy kasaan. Mausta rakuunalla, suolalla ja pippurilla. Tarjoa lämpimänä pinaattilettujen kanssa.

Kommentit (0)