
On aika juhlistaa äitejä! Hemmottele sinulle tärkeää ihmistä brunssilla, kahvitarjoilulla tai illallisella.
Äitienpäivän aamiainen tai brunssi
Vaikka brunssi on usein aamupalaa hiukan runsaampi ateria, on kuitenkin usein hyvä päätös keskittyä mieluummin muutamaan laadukkaaseen ja varmasti herkulliseen annokseen, kuin täyttää pöytä ylitsepursuavasti herkuilla, joita ei kaikkia tule välttämättä edes maistettua. Tähän on koostettu muutama suolainen ja makea resepti, joiden lisäksi kannattaa tarjota hyvää tuoretta leipää - esimerkiksi tätä helppoa pataleipää - sekä tuoremehua ja kahvia tai teetä.
Vihreä panzanella
Salaatit toimivat brunssilla erinomaisesti. Tässä vihreässä italialaisessa leipäsalaatissa luotetaan kevään ykköskasvikseen vihreään parsaan! Sen lisäksi voi lisätä muita vihreitä kasviksia, kuten kurkkua, kevätsipulia ja herneitä. Raikkautta salaattiin tuo minttu sekä uskomattoman hyvä piimäkastike.
Piperade
Piperade on kuin shakshuka, mutta tehdään paprikasta tomaatin sijaan. Tässä suloista nimeä kantavassa ruoassa voi loistavasti käyttää paahdettua paprikasäilykettä. Kananmunan keltuaiset saavat jäädä valuvaksi. Nosta koko pannu pöytää ja dippaa siihen leipää!
Pistaasicroissantit
Osta croissantit kaupasta, mutta sen sijaan että tarjoilisit ne sellaisenaan, laita halkasitun croissantin sisään aivan ihanaa pistaasitäytettä ja paista niitä hetki uunissa. Kokeile myös mantelitäytettä!
Äitienpäivän kahvitarjoilu
Kahvi- ja teehetki iltapäivällä on mukava ja rento tapa juhlistaa päivänsankaria. Pienet suolaiset ja makeat leivokset saavat kahvipöydän näyttämään runsaalta ja mielenkiintoiselta. Voileipäkakku on tietysti juhlien klassikko, joka on takuuvarma tarjottava ja usein todella upea ilmestys. Täältä ja täältä löydät vinkkejä voileipäkakun tekemiseen!
Pinaattimuffinit
Suolaiset muffinit ovat helppo ja nopea, mutta maistuva ja todella monipuolinen tarjoiluvaihtoehto. Täytteeksi voi laittaa lähes mitä vaan, ja taikinakin vain sekoitetaan ja lusikoidaan vuokiin. Nämä pinaattimuffinit saavat makua aurinkokuivatuista tomaateista ja mehevyyttä ranskankermasta.
Vadelma-ruusu-éclairit
Kahvipöytä muuttuu silmänrpäyksessä kevään kauneimmaksi ja houkuttelevimmkasi ilmestykseksi, kun nämä kuivatuilla ruusun terälehdillä ja tuoreilla vadelmilla koristellut tuulihattuleivonnaiset nostetaan pöytään. Vaikka tuulihatut vaativat hieman kärsivällisyyttä ja tarkuutta, kannattaa näitä ehdottomasti kokeilla.
Mokkapalanapit
Nämä suosikkileivonnaisesta makunsa lainanneet kuorrutetut keksit ovat takuulla kaikkien pöydässä istuvien mielee, vauvasta vaariin. Keksit ovat myös helppotekoisia, joten lapset voi ottaa mukaan tarjoilujen valmisteluun. Kahvia tulee sekä taikinaan, että kuorrutteeseen, ja sen määrää kannattaa säädellä oman maun mukaiseksi.
Äitienpäivän illallinen
Illallisella on usein enemmän aikaa nauttia seurasta ja hyvistä mauista. Kun illallisen komponentit valitsee niin, että osan voi tehdä jo etukäteen valmiiksi, ehtivät kaikki seurustella keskenään. Tässä menuehdotuksessa sekä alkupalan että jälkiruoan voi tehdä lähes täysin jo vaikka edellisenä päivänä.
Uunissa paahdetut tomaatit
Puolikuivatut pikkutomaatit ovat mukavan kevyt ja todella helppotekoinen alkupala. Ne voi tarjota tuoreen leivän sekä pehmeän kermaisen burratajuuston kanssa. Varaa vain tarpeeksi aikaa tomaattien kuivattamiseen uunissa. Näitä kannattaa tehdä heti tuplasatsi, sillä tomaatit sopivat tarjottavaksi vaikka minkä kanssa ja säilyvät useamman päivän jääkaapissa.
Haukikvenellit
Kevyen pehmeät ja ilmavat haukikvenellit nostavat illallisen tasoa hetkessä, vaikka niiden muotoilussa sileän symmetriseksi jäisikin vielä harjoiteltavaa. Kotimainen hauki loistaa tässä annoksessa, ja ruodotkin hajoavat monitoimikoneen käsittelyssä. Tilliöljy viimeistelee tämän hienostuneen annoksen. Lisukkeksi haukikvenelleille sopii vihreä parsa.
Suklaaganachepiiras
Täyteläinen suklaaganachepiiras päättää illallisen uskomattoman intensiiviseen makuelämykseen. Ganachen maustaa chili sekä kardemumma ja kaneli. Tuoreet marjat ja syötävät kukat viimeistelevät piiraan kevään juhlaan sopivaksi.