Mansikkakakku, grilliherkut, uudet perunat ja kylmät kalat. Kokosimme jättipakettiin kaikki ohjeet, joita yöttömässä yössä saatat kaivata.

Juhannus on suomalaisista juhlapyhistä runsain - ainakin sesongissa olevien raaka-aineiden kannalta. Keskikesän juhla on monelle merkki aloittaa esimerkiksi uusien perunoiden ja mansikoiden kausi. Paljon muutakin löytyy: varhaiskaalia, raparperia ja kuusenkerkkiä. Ja tietysti juhannuksena avataan ensimmäinen sillipurkki joulun jälkeen.

Kokosimme yhteen pakettiin kaikki ohjeet, jotka tarvitset onnistuneen juhannuksen viettoon. Nyt on aika nauttia!

Kesävihannekset

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Juhannuksen tähtihetki on ensimmäisten uusien perunoiden nauttiminen. Niitä keitetään tasan 14 minuuttia, sanoo huippukokki Henri Alén. "Keitä perunat litrassa vettä, jossa on ruokalusikallinen suolaa. Kun vesi lähtee kiehumaan perunoiden lisäämisen jälkeen, on keittoaika noin 14 minuuttia", Alén opastaa. Kurkkaa muut Alénin vinkit varhaisperunoiden käsittelyyn täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta mitä uusien perunoiden kanssa? Jotkut haluavat pelkkää voita ja tilliä, toiset munakastiketta, kolmannet sitä silliä. Me ehdotamme: kylvetä perunat makusi mukaisessa kastikkeessa, ruotsalaiseen tapaan. Miltä kuulostaisivat vaikkapa rucola- tai jogurttikastike? Kurkkaa kolme vaihtoehtoista kastikekylpyä varhaisperunalle täältä.

Kasviksia voi tietenkin myös grillata. Japanilainen munakaslettu okonomiyaki mehevöitetään sesongissa olevalla varhaiskaalisilpulla. Kaalilettu valmistuu helposti myös muurikassa. Se tarjoillaan tulisella sriracha-kastikkeella maustetun majoneesin kanssa. Ruokajuomaksi kylmää olutta!

Okonomiyakin ohjeen löydät täältä.

Vihannekset voi tietysti myös klassiseen tapaan pujottaa vartaisiin. Kasvis-halloumivartaat sisältävät kesän parhaita makuja: uusia, rapsakoita retiisejä ja varhaisperunan palasia – yhdistettynä paahtuneeseen ja syntisen suolaiseen juustoon.

Kasvis-halloumivartaiden ohjeen löydät täältä.

Perinteinen aloitus keskikesän juhlalle on tietysti myös keitto. Katso täältä resepti perinteiseen lipstikkakeittoon ja täältä kerrassaan täydelliseen kesäkeittoon.

Kala ui juhlapöytään

Juhannuksena kunnioitetaan perinteitä, ja monille yksi juhannukseen ehdottomasti kuuluvista herkuista on graavilohi. Mutta millä tavalla se valmistetaan? Siinäpä aihe, josta voi syntyä erimielisyyttä.

Me kokosimme yhteen kolme eri ohjetta mahtavaan graaviloheen. Kurkkaa ne täältä!

Ja entäpä sitten silli? Jos et innostu kaupan valmiista tölkkisilleistä, turvaudu matjessilliin. Oma maustesilli on nimittäin helppo tehdä kotona matjes-maustetuista silliviipaleista. Matjes-makuiset sillit ovat lähtökohtaisesti neutraaleja, joten niihin on helppo yhdistää muita makuja. Samasta purkista voit tehdä vaikka useita erimakuisia sillejä.

Katso täältä ohje neljällä eri tavalla maustettuun silliin. Mukana ovat hehkeä fenkolisilli, raikas omenasilli, pirteä retiisisilli ja lempeä munasilli.

Moderni ja vaivaton vaihtoehto juhannuksen kalaksi on avokado-lohitartar. Graavilohesta, avokadosta ja basilikasta syntyy vartissa kevyt, mutta elegantti herkku.

Avokado-lohitartarin ohjeen löydät täältä.

Elävän tulen äärellä

Ruoka maistuu paremmalta, kun se on valmistettu ulkona. Ei muuta kuin grilliä virittelemään siis.

Huippukokki Jouni Toivanen halusi kehittää täydellisten ribsien ohjeen. Tämä grillikylki vaatii aikaa ja rakkautta, mutta maku palkitsee.

Katso Joini Toivasen erittäin hitaiden ribsien ohje täältä.

Entä oletko kokeillut jo parin vuoden takaista hittiä, oluttölkkikanaa? Broilerin sisälle sujautettu oluttölkki takaa, että lihasta tulee mielettömän mehukasta, sillä se kypsyy samaan aikaan kahdesta suunnasta: grillin lämpö paahtaa ulkopuolelta ja kanan sisällä tölkissä kiehuva olut hyörykypsentää linnun sisältä.

Oluttölkkikanan reseptin löydät täältä.

Monille tärkeä herkku on makkara. Uusi hittiohje neuvoo, että se kannattaa grillata rullalla. Väleihin asetellut vihannekset maustuvat samalla meheviksi ja imevät itseensä lihasta irtoavat rasvat ja aromit. Lihan ystävä voi kietaista kiepin ympärille vielä ylimääräisen siivun pekonia!

Rullalla grillattujen tuoremakkaroiden ohjeen löydät täältä.

Grillihommia ei kannata rajoittaa lihaan. Nämä lohisandwichit ovat kesän hitti. Elävä tuli, cajunmauste  ja korianteri pistävät perinteisen lohileivän konseptin uusiksi.

Kurkkaa grilli-lohisadwichien ohje täältä.

Makea lopetus

Pitkän aterian päätteeksi juodaan kunnon kiireettömät kahvit. Ja kahvin kanssa täytyy tietysti saada jotain makeaa.

Kakku kuin koivupuu! Tämä juhannushalko saa koivuisan kuosinsa mascasponejuustosta ja salmiakista. Sisälle kietaistaan kesän tuoreita marjoja ja turkinpippurirouhetta: tämä leivonnainen on suorastaan suomalaisuuden ytimessä.

Juhannushalon ohjeen löydät täältä.

Raparperi on alkukesän sesonkiherkku. Pavlovassa se yhdistyy hattarapilveltä näyttävään marenkiin. Täytteestä löytyy kirpeän raparperin lisäksi kermaa ja kinuskikastiketta. Yhdistelmä on melkein rikollisen herkullinen.

Raparperipavlovan ohje täällä.

Tietenkin juhannuksena täytyy saada mansikkakakkua. Tämän muscovadolla makeutetun kakun juju on pohjassa. Taikina on gluteeniton ja  hasselpähkinäjauhoista valmistettu. Makua antaa ripaus lakritsinjuurta. Ranskankermakuorrutus tuo pintaan mukavasti hapokkuutta. Täydellinen lopetus!

Kesän parhaan mansikkakakun reseptin löydät täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla